Artikkelin kirjoittajat, Elina Kuusisaari, Satu Mannila ja Alli Ristolainen, opiskelevat erityisopettajiksi Jyväskylän ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.
Haastattelun yhtenä tarkoituksena on selvittää, miten maahanmuuttajaopiskelijan opinnot sujuvat toisella asteella. Lisäksi tahdomme tietää, mitä maahanmuuttaja ajattelee suomalaisesta koulutuspolustaan, sen haasteista sekä omista haaveistaan. Haastattelimme Etelä-Intiassa syntynyttä Sunitha Edeä 5.10.2011 hänen itsenäisen opiskelun päivänään Koulutuskeskus Sedun sosiaali- ja terveysalan yksikössä Seinäjoella. Haasteltavamme on 33-vuotias lähihoitajaopiskelija, joka opiskelee Sedussa englanninkielisessä lähihoitajakoulutuksessa toista vuotta ja aloitti syksyllä 2011 sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelman.
Sunitha on syntynyt Etelä-Intiassa, Vijayawadan kylässä 5.6.1978. Hän muutti Suomeen ja Seinäjoelle miehensä ja neljän lapsensa kanssa 3.5.2005. Myöhemmin eron jälkeen Sunitha matkusti takaisin Intiaan neljän lapsen ja kahden matkalaukun kanssa. Tie toi takaisin Suomeen lasten parempien koulutusmahdollisuuksien takia sekä halusta pitää lapset yhteydessä isäänsä.
Sunithan perheeseen kuuluu tällä hetkellä kuusi omaa lasta, joista kaksi nuorinta asuu äitinsä kanssa. Sunithan oma äidinkieli on telugu, jota hän puhuu kotona lapsiensa kanssa. Hän taitaa myös hindin kielen sekä käyttää opiskelukielenä englantia ja suomea. Sunitha puhuu ja ymmärtää erittäin hyvin suomea. Hän kertoo, että auttaa, kun ajattelee ja keskustelee suomeksi.
– Ei ole vika, että ajattelee suomeksi.
Koulu- ja kulttuurieroja
Intiassa on maksettava kaikesta, kun käy koulua. Mikään ei ole ilmaista. Haastattelun aikana tämä luonteeltaan avoin ja valoisa nainen korostaa monta kertaa, miten Suomessa koulutus on mahdollisuus.
– Täytyy käyttää mahdollisuuksia ja kehittää enemmän itseään.
Hänen on vaikea ymmärtää suomalaista kulttuuria ja yhteiskunnan tarjoamia mahdollisuuksia, joita suomalaiset opiskelijat eivät välttämättä kaikki kunnioita tai koe samanlaisena mahdollisuutena kuin hän.
– Opiskelu on työ, joka vie eteenpäin.
Sydämen asioita
– Siellä missä lapset, siellä koti, Sunitha vastaa kysymykseen, minkä maan hän kokee kotimaakseen.
Suomeen muutettuaan Sunitha oli pitkään kotona ja äitiyslomalla ja teki samalla töitä kaupassa. Hän mietti usein sitä, voisiko tämä olla hänen koko elämänsä.
– Tämä ei ole minun paikka ja minulla ei ole täydellinen olo, hän kertoo tuolloin ajatelleensa.
Sunithan sydäntä lähellä ovat aina olleet lapset. Hän aloitti 16-vuotiaana työt lastenkodissa omassa kotimaassaan. Silloin hän oivalsi, että hän halusi työskennellä lasten ja nuorten kanssa tulevaisuudessa. Työ kaupassa ei antanut täyttymystä, vaan mielessä pyörivät hyvät kokemukset lastenkodin johtajana olemisesta.
Sunithalla on ollut neljä tavoitetta Suomessa: kieliopiskelut, autokoulu, oma asunto ja oman ammatin opiskelu. Muut ovat toteutuneet lyhyessä ajassa Suomessa, vain opiskelut ovat vielä kesken. Hän uskoo vielä auttavansa kotimaassaan juuri lastenkodin tyyppistä hoitolaitosta.
Oma opinpolku
Sunitha on käynyt koulua omassa kylässään Vijayawadassa kolme vuotta ja sen jälkeen hän siirtyi neljän kilometrin päähän kouluun Issionomiin kuudeksi vuodeksi. Hän aloitti englannin opiskelun viidennellä luokalla. Koulumatkat kuljetaan edelleen kävellen.
Suomessa Sunitha kuuli tutultaan Seinäjoen sosiaali- ja terveysalan opintojen ohjaajan nimen ja soitti tälle kyselläkseen eri opiskelumahdollisuuksista. Sunithan oli aluksi vaikea ymmärtää, mitä opiskelu on, mitä eri oppiaineita koulussa on ja miten kouluun haetaan. Opo onneksi auttoi. Sunitha haki tammikuussa 2009 englanninkieliseen lähihoitajakoulutukseen ja maaliskuussa olivat pääsykokeet.
Pääsykoe oli hänen mielestään helppo ja sopi hänelle hyvin. Matematiikan testit tuntuivat helpoilta, mutta psykologin haastattelussa oli vaikea vastata suomen kielellä kysymyksiin.
– Lääkelaskut eivät menneet hyvin.
Yksilöhaastatteluun hän oli tyytyväinen. Siinä hän sai kertoa itse tavoitteistaan, elämästään ja tuoda vahvuuttaan esille lasten kanssa. Pääsykoetulokset kolahtivat postilaatikkoon kesäkuussa 2009. Ovet aukenivat ja Sunithan opinnot alkoivat saman vuoden elokuussa.
Positiivisella asenteella pärjää
Ihmeellistä kyllä, Sunitha ei ole halunnut mitään tukea opiskeluunsa. Hän ei edes ajatellut tai etsinyt tukea. Hän kertoo aluksi lukeneensa sanan tai tekstin 10 kertaa, ja näin hän alkoi ymmärtää lukemansa. Aluksi sanat eivät jääneet päähän ja hän pelkäsi, ettei opi mitään.
– Jos on oikea asenne ja positiivinen ajattelutapa, apua saa aina.
– Myös ystävät ovat tärkeä apu elämässä ja opiskelussa.
Osa tunneista oli suomeksi, mutta suurin osa englanniksi. Sanavarasto on laajentunut opiskelun myötä, etenkin lähihoitajan työssä tarvittava ammattisanasto. Muun muassa sana varhaiskasvatus oli vaikea ymmärtää ja hänen täytyi eritellä sanat ja sitä kautta avata itselleen sanan merkitys. Sunitha on käyttänyt nettisanakirjaa apuna opiskelussa.
Hän kävi aluksi aikuiskoulutuskeskuksessa suomen kielen tunneilla kaksi kertaa viikossa. Tämä opiskelumuoto ei sopinut hänelle. Sanat selvisivät aluksi käytännön kautta, ei kirjan avulla. Näkemisen ja kuulemisen yhdistäminen sekä käytännön tilanteet ovat auttaneet ymmärtämään sanojen merkitystä. Esimerkiksi hän ei pitänyt moodle-oppimisympäristöstä fysiikan ja kemian tunneilla vaan halusi tulla kouluun tunneille opiskelemaan. Sunitha on hyvin tyytyväinen koulutukseensa eikä muuttaisi siinä mitään.
Monipuolista työssäoppimista
Työssäoppimisjaksot ovat olleet opettavia ja haastavia. Ne ovat tuoneet opiskeluun kansainvälisyyttä ja mahdollisuuden käydä kotimaassa. Sunitha suoritti ensimmäisen kasvun tukemisen ja ohjauksen työssäoppimisjakson Intiassa, Chennain kaupungin sairaalan lastenosastolla. Koulu järjesti työssäoppimispaikan, matkat ja asumisen. Työssäoppimisaika oli neljä viikkoa, joten hänelle jäi aluksi aikaa viikko olla kotona Vijayawadassa.
Pian Suomeen tulonsa jälkeen hän piti koko koululle esitelmän työssäoppimisjaksostaan. Opetuspisteensä avoimien ovien päivänä Sunitha tarjosi intialaista teetä, kertoi Intiasta, kulttuurista, työssäoppimisjaksosta ja opiskelun eri vaiheista Suomessa.
Seuraavat työssäoppimisjaksot hän tekee Suomessa Seinäjoella Eskoon keskuslaitoksessa ja Ilmajoella kotipalvelussa. Suunnitelmat jatkuvat Irlantiin, jonne hän matkaa huhtikuussa 2012.
Tavoitteita
Sunitha korostaa, miten tärkeää on hoitaa itseään, että jaksaa opiskella, hoitaa kodin ja lapset. Hänellä on selvä ohjelmarunko kotona, mikä luo turvallisuutta. Viikonloput hän viettää lastensa kanssa, hoitaa kodin ja kauppa-asiat.
Sunitha kertoo vielä, että hänen tavoitteensa on saada lähihoitajan paperit ja tätä kautta saada ammatti ja työpaikka.
– Tärkeää on INTO ja kun on opiskellut lisää, on saanut uutta tietoa, hän korostaa.
Into on pysynyt ja hän haluaa jatkaa opiskelua. Sunithalla on selvät jatkosuunnitelmat lähihoitajaopintojen jälkeen. Hakemuspaperit lähtevät Ilmajoelle valmennuskurssille lääketieteellisiä opintoja varten. Ja sitten laitetaan hakemuspaperit alan koulutukseen Tampereelle tai Helsinkiin.
Sunithan unelma on valmistua lääkäriksi ja tehdä työtä Suomessa. Oman kotimaan ja kylän kehittäminen on lähellä sydäntä tulevaisuudessa. Esille tuli myös sponsoreiden kautta etätyön mahdollisuus: tehdä työtä sekä Suomessa että Intiassa.
Yhteenveto
Sunithan haastattelun perusteella pohdimme seuraavia asioita:
- motivaation ja asenteen merkitystä. Opiskelijalla opiskelumotivaatiolla ja asenteella on suuri merkitys. Halu oppia ja integroitua uuteen kulttuuriin ja yhteiskunnan tapoihin. Opiskelijan rohkeus tarttua uusiin asioihin, elämänmyönteisyys ja suuntautuneisuus eteenpäin. Koulutuksen näkeminen mahdollisuutena, itsensä kehittämisenä eikä itsestäänselvyytenä, välttämättömänä pahana.
- elämän arvojen ja kulttuurieron merkitystä. Elämän arvot, kunnioitus vanhempia, auktoriteetteja ja elämää kohtaan ovat paikoin erilaiset, jos peilataan niitä suomalaiseen kulttuuriin. Sunitha selvästi haluaa vaalia arvojaan omassa elämässään. Ne antavat hänelle valtavasti voimaa ja jaksamista. Huomioimme hänen kanssaan keskustellessamme, miten kulttuurilliset erot korostuivat monessa asiassa.
- perheen ja ystävien merkitystä. Ystävien kautta opiskelijan on helpompi integroitua uuteen kotimaahansa ja kulttuuriin ja pitää samalla kiinni omista juuristaan. Sosiaalisten suhteiden kautta saatu kielen oppiminen on rikkaus: kieltä oppii sitä käyttämällä.
- opiskelijaryhmän, koulun ja opettajien merkitystä. Mietimme tässä tukitoimien tarpeellisuutta. Mutta opiskelijan asenne ja hyvät arvosanat toivat eteen tilanteen, että tukitoimia ei tarvittu. Niistä kyllä kerrottiin ja niitä tarjottiin, mutta Sunitha ei halunnut tukitoimia. Hän halusi pärjätä ”omillaan”. Englanninkielinen opetus koko ryhmän kohdalla helpotti opiskelijoiden ryhmäytymistä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Suurin osa opettajista käytti opetuksessaan englanninkielisiä kirjoja ja englannin kieltä joko kokonaan tai osaksi. Sosiaali- ja terveysalalla on muissakin ryhmissä opiskelijoita eri kulttuureista eli ennakkoasenteita ei tullut esille.