Luokka-arkisto: Artikkelit

Artikkeleissa käsitellään erityisopetuksen kysymysten ohella osallisuutta, esteettömyyttä ja tasa-arvoisuutta.

Pienryhmäopetus Metsäoppilaitoksella Jämsän ammattiopistossa

Petri Oksanen
Opiskelija, ammatillinen erityisopettajakoulutus, Jyväskylän ammatillinen opettajakorkeakoulu

pienryhma_2
Atte valmiina kevään työssäoppimiseen

Metsäoppilaitoksella pienryhmäopetusta on toteutettu jo useamman vuoden ajan. Pienryhmään opiskelijat ovat valikoituneet pääsääntöisesti lähtötasotestien perusteella. Opintojen alkuvaiheessa pidetään kaikille opiskelijoille matematiikan ja äidinkielen lähtötasotestit, testien perusteella tehdään ryhmäjako. Käytäntö on osoittautunut toimivaksi, näin saadaan tuen tarpeessa olevat opiskelijat tuen piiriin. Pienryhmäopetusta annetaan lähinnä ensimmäisen ja toisen vuosikurssin opiskelijoille.

Lue lisää »


Esteettömyys syntyy pienistä teoista

Päivi Hollanti

Ammattikorkeakoulukirjastoissa erityisryhmien, kuten ulkomaisten opiskelijoiden huomioiminen on rutiinia. Kuitenkin yksi tärkeä ryhmä on toistaiseksi jäänyt lähes kokonaan huomiotta: vammaiset tai erilaisista lukemisesteistä tai oppimishaitoista kärsivät opiskelijat, joita arvioidaan korkeakouluissa olevan jopa viisi tuhatta.

Lue lisää »


Hyviä käytänteitä oppimassa

Suvi Perttula
Katja Vuorimaa , Jyväskylän ammattikorkeakoulu

kirjasto

Tietopalvelusihteeri Katja Vuorimaan opintomatka Northamptoniin onnistui hyvin. Hän tutustui Northamptonin yliopistoon marras-joulukuun vaihteessa 2008. Academic librarian Helena West saapui Northamptonista Jyväskylään tammikuussa 2009. Katjan matkan rahoitti Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) kirjasto yhdessä korkeakoulun ESOK-hankkeen kanssa. ESOK tulee sanoista Esteettömät oppimisympäristöt korkeakouluissa (ks. www.esok.fi).

Lue lisää »


Ammatillisen erityisopetuksen koordinaattorit

Ammatillisen erityisopetuksen ajankohtaisena haasteena on erityisopetuksen koordinointi kuntayhtymissä. Asian tiimoilta pidettiin 9.2.2009 työseminaari Jyväskylän ammattikorkeakoulussa, jossa koottiin kuntayhtymien koordinaattorien kokemuksia ja haasteita. Tälle sivulle on koottu koordinaattorien yhteistietoja.

Lue lisää »


Ammatillisen erityisopetuksen muutostuulia – lehdessä EriKa 3/2008

Artikkelit pohjautuvat ’Ammatillista erityisopetusta kehittämässä - erityisopettajan koordinoiva ja konsultoiva rooli ’– ammatillisissa erikoistumisopinnoissa tuotettuihin kehittämistöihin. Kehittämisopintoihin osallistujat kuvaavat artikkeleissa ammatillisen erityisopetuksen kehittämiskohteista ja hankkeita. Artikkelit kuvaavat kentän asiantuntijoiden ääntä, ja vaikka hankkeet eroavat sisällöllisesti, yhdistävänä piirteenä on erityisopetuksen hahmottaminen laajana, toimintaympäristö rakenteeseen liittyvänä toimintana uudistuvassa ja nopeasti muuttuvassa tilanteessa.

Lue lisää »