Luokka-arkisto: Julkaisut

Kirjallisuutta ja verkkojulkaisuja erityisopetuksesta.

Ammatilliset erityisopettajat oman työnsä asiantuntijoina

Ammatilliset erityisopettajat oman työnsä asiantuntijoinaAmmatilliset erityisopettajat oman työnsä asiantuntijoina on tutkimus ammatillisten erityisopettajien työstä ja sen muutoksesta. Raportissa kuvataan tulokset valtakunnallisesta tutkimuksesta, jossa ammatillisilta erityisopettajilta itseltään selvitettiin, mitä heidän työnsä tällä hetkellä on, mistä tehtävistä ja rooleista se koostuu, kuinka se on muuttunut ja millaisia haasteita he näkevät tulevaisuudessa olevan odotettavissa.

Ammatilliset erityisopettajat oman työnsä asiantuntijoina


Mielenkiintoisia uusia julkaisuja

Erityisluokka elämänkulussa

Sisäasiainministeriön julkaisussa tarkastellaan peruskouluaikanaan erityisluokalla opiskelleiden vammaisten, romaniväestöön kuuluvien ja maahanmuuttajataustaisten nuorten aikuisten koulutus- ja työelmäpolkuja. Selvitys on toteutettu yhteistyössä Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitoksen, opetusministeriön ja sisäasiainministeriön kanssa ja se on osa Yhdenvertaisuus EtuSijalle (YES) -hanketta.

Erityisluokka elämänkulussa

Ammatillinen koulutus erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden kokemana

Pro gradu -tutkielmassa (Marita Hietanen Tampereen yliopisto) selvitettiin opintojen päättövaiheessa olleiden erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden  kokemuksia ammatillisesta koulutuksesta. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää ammatillisen erityisopetuksen kehittämisessä.

Ammatillinen koulutus erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden kokemana


ESOK-hankkeen kansainvälistä toimintaa

Katso lisää ESOK-hankeen kansainvälisestä yhteistyöstä.


Korkeakouluopiskelijoiden lukivaikeudet

Korkeakouluopiskelijoiden lukivaikeudet ja hyvät käytännöt opiskelun tukemiseksi. Elina Taskinen. Turun yliopiston opiskelijapalvelut 2008.

Lue lisää tästä aiheesta ESOK-hankkeen sivulta.


Opiskelijoiden monenlaisuuden huomioon ottaminen korkeakouluissa

Tutustu ESOK- hankkeen tuotteesiin.

Ensimmäiset ESOK-hankkeen tuottamat oppaat korkeakouluopiskelijoiden monenlaisuuden huomioimiseen ovat valmistuneet.

Ensimmäiset kolme opasta kertovat, miten ottaa huomioon opiskelijat, joilla on näkövamma, kuulovamma tai lukivaikeus. Kaikkiaan oppaita laaditaan kymmenkunta erilaista.