#Mobipaja – valokuvatyöpaja kaikille joensuulaisille kahdeksasluokkalaisille.

Suunnittelin ja toteutin yhdessä Pohjois-Karjalan Ammattiopiston AV-viestinnän opiskelijoiden kanssa mobiilivalokuvauksen työpajoja. Lukuvuonna 2015–2016 yhdeksän joensuulaisen yläkoulun opiskelijat osallistuivat yhteensä 35 työpajaan.

Kirjoittaja: Pasi Räsämäki, 0505649734 pasi.rasamaki@gmail.com

Toimintaidea

Työpajojen ideana oli kehittää koululaisten käsitystä siitä, miten valokuva voi toimia työkaluna minän ja maailman kohtaamisessa. #Mobipajaan osallistuneet koululaiset olivat kahdeksasluokkalaisia. He tulivat hyvin erilaisista kouluista ja kaupunginosista. Yhteisenä nimittäjänä pajoissa oli oman identiteetin kehityksen tukeminen helpon työkalun avulla esimerkiksi omalla kännykällä tai tabletilla valokuvaamalla.

Työpajoissa ryhmä harjoitteli valokuvaamista omilla työvälineillään yhdessä lähes samanikäisten vertaisohjaajien kanssa. Työpaja aloitettiin toisiimme tutustumalla ja tutkimalla yhdessä, miten koululaisten omista mobiililaitteista saadaan hyötyä totuttua enemmän hyödyntämällä valokuvaukseen ja kuvankäsittelyyn suunniteltuja ohjelmia.

Sommittelu ja kameran perusominaisuudet käytiin läpi näyttämällä materiaalia puhelimesta dataprojektorille luokan seinään tai valkokankaalle. Opiskelijat selvittivät esimerkkien avulla, kuinka mobiililaitteen kamera toimii muihin kameroihin verrattuna  eri tavalla. He myös neuvoivat, kuinka sen ominaisuuksia voi erityisesti käyttää hyväkseen.

Esimerkiksi kameran lyhyt polttoväli tuottaa helposti pitkän syvyysterävyyslaueen ja mahdollistaa terävien valokuvien ottamisen perinteistä kameraa pidemmillä suljinajoilla. Sisällön osalta tässä vaiheessa käytiin läpi myös kuvapinnan jakoa ja kameroista kaivettiin esille apuviivat helpottamaan kuvatessa tapahtuvaa sommittelua. Sommitteluun kuuluu myös kuvapinnan etu- ja taka-alan käytön pohtiminen, minne siis sijoittaa kuvan kohde, ja onko aiheen etupuolelle vaikkapa jotain epäterävää.

Hauska demoamisen vaihe oli opiskelijoiden esimerkki siitä, miten kuvatessa voi pohtia sijoittumistaan suhteessa kuvan kohteeseen. Oikean kuvauskorkeuden etsimisessä käytettiin apuna lapsen kuvaamista, koska lapsia ei ollut paikalla, sai kyykyllään taapertava opiskelukaveri toimia mallina.

Puhelimen kameran objektiivi on lyhyt ja tuottaa pitkän syvyysterävyyalueen. Kuva on tarkka etualalla olevasta sukeltavasta pojasta, taustalla oleviin ihmisiin saakka.
Kuva: Pasi Räsämäki

Sisällöllisenä tavoitteena oli tutkia kameran mahdollisuuksia ilmaisuvälineenä ja minäkuvan rakentamisessa. Pohdimme yhdessä kuvaustehtäviä purettaessa mm. seuraavia kysymyksiä: Miten omakuvia voisi käyttää rakennusaineena omassa elämässä? Miten valokuvaamisen perinteistä vallankäyttöä voi rikkoa (kuka päättää mitä ja miten kuvataan? Kuinka valokuva voisi toimia arjessa muistamisen työvälineenä?

Tehtävät.

Konkreettisina tehtävinä koululaiset saivat kaksi kuvausharjoitusta. Ensimmäisessä tutkittiin miten mobiililaitteen kameran tuottama pitkä syvyysterävyys näkyy kuvissa. Samalla pääsimme hämmästelemään, kuinka jokin tuttu näkymä muuttuu ihan erilaiseksi kun mennään lähelle kohdetta ja rajataan näkymää. Tehtäväksiannon jälkeen koululaiset ryntäsivät kuvaamaan pois luokasta koulun eri tiloihin ja ulos. Molempiin tehtäviin oli kuvausaikaa yhteensä käytössä noin puoli tuntia.

 

Esimerkkikuvia detaljeista joissa kuvan aihe on jo lähes tunnistamaton ja jäljellä on vain esteettinen iloittelu. Kuvat: työpajan osallistujat.

 

 

 

 

Toinen harjoitus starttasi selfie–omakuva teeman pohdiskelulla. Luimme yhdessä sanomalehdestä(http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000002700403.html) miten selfiet ovat kaikkia maailman ihmisiä yhdistävä valokuvaamisen tapa riippumatta esimerkiksi iästä tai yhteiskuntaluokasta. Selfie tehtävässä kannustimme pohtimaan miten valtavirraksi muodostuneita tapoja voisi murtaa. Tehtävä kuvattiin yhdessä työparin kanssa, lopputulosta tärkeämpää oli keskustelu ja kuvan suunnittelu ja tekeminen toisen ihmisen kanssa. Tehtävän toinen tärkeä asia oli kuvia katsellessa yhteinen lempeä ja hyväksyvä katse nuoren koululaisen maailmaan, jota omakuvissa esiteltiin.

Selfie tehtävässä huomasin miten hankalaa on kuvaaminen ja erityisesti kuvien julkaisu. Kuten vapaasta keskustelusta on poimittavissa, kahdeksasluokkalaiset nuoret ovat hyvin herkässä kehitysvaiheessa ja arvioivat jatkuvasti itseään suhteessa muihin ihmisiin. Kuvien katselu ja jakaminen julkisesti ei ole kovin helppoa.

Teimme yleiskäyttöisen Instagram tilin kuvien julkaisua varten, mikäli koululaiset eivät halua julkaista tehtäviä omilla tileillään.  Jälkikäteen tarkasteltaessa siellä ei ole julkisesti näkyvissä juurikaan muita kuin detaljikuvia. Muutama henkilökuva on mukana ja niissä silmään osuu se että aika moni on piilottanut itsensä, olemassa kuvissa mukana vain osittain – tai kääntämällä selkänsä kuvaajalle.

Pohdimme yhdessä myös sitä, miten tekijänoikeus syntyy, missä ja mitä saa kuvata ja miten kuvia saa julkaista. Osalle koululaisista oli uutta se että valokuvatessa omille kuville syntyy tekijänoikeus ja he itse voivat päättää kaveripiirissäkin kuka ja millä tavoin voi kuvia käyttää. Keskustelussa täsmentyi myös se ettei itse voi käyttää tekijänoikeuksien suojaamaa materiaa vapaasti miten haluaa. Lupa pitää aina olla.

Arviointia.

35 työpajaa! Valtaisa kuhina ja into tekemisessä. Nuorta intoa ja välillä passiivisuutta. Uuden löytämistä ja kokeilunhalua joka näkyy erityisesti kiinnostavina detaljikuvina. Koululaiset olivat todella erilaisia eri kouluissa – Kiihtelysvaaran ja Enon maaseutukouluissa nähtiin asiat eri tavoin kuin Joensuun Rantakylän isossa koulussa. Myös näkymät olivat erilaisia, koulurakennukset ja pihat näyttivät erilaisilta.

Itse olin ensimmäisten työpajojen jälkeen vähän odottavalla kannalla – aivan ensimmäinen työpaja oli aikamoista sekoilua, opiskelijoiden jännittäessä ja hermoillessa. Työpaja oli kehitetty hyvin pitkälle opiskelijoiden tiimityönä – ohjasin kyllä tekemistä ammatilliseen suuntaan yhteisissä keskusteluissamme. Opiskelijat myös ohjasivat työpajat ja itse en puuttunut tapahtumiin. Pidimme välittömästi pajan jälkeen palautekeskusteluja toteutuksesta. Ylläpidin jatkuvasti yhteistä käsikirjoitusta tuntien etenemisestä ja muutaman työpajan jälkeen se jäsentyi hyvin kohdalleen turhien rönsyjen pudotessa joukosta.

Omat opiskelijani ottivat mukaansa valtavan määrän itseluottamusta ja esiintymiskokemusta. Palautteissa silloin ja nyt vuotta myöhemmin he toteavat että opetuskokemus ja erityisesti sen suunnittelu ja organisointi olivat tulevaisuuden kannalta tärkeitä.

“ Itelle jäi käteen hyviä kokemuksia opettamisesta/ryhmän ohjauksesta ja oppi myös hahmottamaan kuinka pitää valmistautua tommoseen ja kuinka paljon pitää valmistella sisältöä ja millainen on hyvää materiaalia ton ikäisille ja oppi ajanhallintaa.”

Työpajojen opettajat ja osallistujat saivat hienon paketin oppimista ja elämyksiä keskellä koulunkäynnin arkea. Oppilaiden palautteessa korostui se että tekeminen olikin helppoa ja ”kivempaa oli kun matikan tunti”.  Konkreettisena oppina oli se löytö, että: “iha perus kännykkäräpsyjä kuvatessakin voi käyttää mielikuvitusta ja miettiä teknisiä/ilmaisullisia juttuja ja että puhelimen kameralla pärjää pitkälle!”

Erityisopetuksen kannalta ilahduttava löytö on se miten kouluissa on yhteisen tekemisen kautta mahdollista toimia tasa-arvoisesti, kaikki luokan jäsenet huomioiden. Kännykät ja muut mobiilaitteet ovat meidän yhteiskunnassamme niin yleisiä että kaikilla on mahdollisuus oppia käyttämään kameraa oman identeettiään tukevana välineenä ja muistin apukeinona. Opiskelijani huomasivat, miten he voivat toimia tiiminä ja kaikkien erilaisia ominaisuuksia tarvitaan. Voimauttavasta valokuvaukset otettu lempeä katse jokaisen tekijän kuviin ja oman kuvan yhdessä tekeminen parin kanssa opastivat tärkeälle tielle – sano mielipiteesi toiselle ihmiselle ja kerro tunteistasi, ole ihminen ihmiselle.

Työpajan tekijöistä:

Työryhmä melkein kokonaisuudessaan. Vasemmassa yläkulmassa Pasi Räsämäki, siitä myötäpäivään: Maiju Laukkanen, Minja Pärnänen, Pinja Parkkinen, Lotta Putila, Samuli Kuittinen ja Atte Karppinen. Kuvasta puuttuu Minessa Jumppanen.

Pasi Räsämäki on Lahden muotoiluinstituutista vuonna 1995 valmistunut valokuvaaja joka toimii valokuvauksen lehtorina Pohjois-Karjalan ammattiopistossa. Räsämäki on toiminut aktiivisesti valokuvataiteen kentällä ja kuuluu Suomen Valokuvataiteilijoiden liittoon.

Hän on koulutukseltaan myös psykiatrinen sairaanhoitaja ja opettaja. Tällä hetkellä hän opiskelee ammatillisen erityisopettajan tutkintoon, valmistuen kesällä 2017.

Media-assistentti opiskelijat olivat lukuvuonna 2015-2016 toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoita Pohjois-Karjalan Ammattiopistosta, Joensuusta. Opinnoissaan he keskittyvät valokuvaamiseen n. 60 opintoviikon ajan

Linkit eri materiaaleihin:

  • Tietoa tekijänoikeuksista: http://finnfoto.fi/tiedostot/2007/11/missa-saa-kuvata.pdf
  • Helsingin sanomien juttu selfieistä: http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000002700403.html
  • Wikipedian valokuvausaiheiset sivu: https://fi.wikipedia.org/wiki/Valokuvaus
  • Infoa digitaalisesta valokuvauksesta Digi-info sivulla: http://digifaq.info/digifaq/content.html
  • Voimattavan valokuvan menetelmä: http://www.voimauttavavalokuva.net/menetelma.htm

 

 

 

 

Jätä kommentti