Monikulttuurisuuden haasteet ammattitutkinnossa

Monikulttuurisuuden ja ammattitutkinnon yhdistäminen saattavat vielä nyky-yhteiskunnassakin aiheuttaa haasteita. Tarkastelen aihepiiriä seuraavaksi kahdesta eri näkökulmasta eli maahanmuuttajaopiskelijan ohjaamisen näkökulmasta sekä tutkinnon suorittamisen näkökulmasta, mikäli maahanmuuttajia on hyvin vähän. Monikulttuurisuutta ja kansainvälisyyttä pyritään kovasti tukemaan ja edistämään Suomessa, mutta toisaalta byrokratian rakenteet tuntuvat välillä hieman hitaasti ja hankalasti mukautuvan tähän muuttuvaan maailmaan.

2000-luvulla ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä on kasvanut Suomessa. Vuonna 2013 opiskeli Suomessa lähes 20000 ulkomaalaista tutkinto-opiskelijaa, joka on kolminkertainen määrä vuosituhannen vaihteeseen verrattuna. Vuonna 2014 tehtiin opiskelun perusteella 6046 oleskelulupahakemusta ja vuosittain luku on vaihdellut viiden ja kuuden tuhannen välillä 2010-luvulla. Opiskeluun perustuvista oleskelulupapäätöksistä (5902 kpl) lähes kaikki olivat myönteisiä (95 %). Suomalaisen yhteiskunnan kannalta on nähty ongelmalliseksi se, että merkittävä määrä opiskelijoista ei jää valmistuttuaan Suomeen työskentelemään. Toisaalta ulkomaiset nähdään tärkeäksi voimavaraksi suomalaisille työmarkkinoille. Ristiriitaan on pyritty hakemaan ratkaisua ulkomaalaislain muutoksella, jossa on tarkoitus pidentää ulkomaalaisten opiskelijoiden oleskeluoikeutta Suomessa valmistumisen jälkeen. Tämän uskotaan parantavan opiskelijoiden edellytyksiä jäädä Suomeen työskentelemään. (EMN, 2014: 19.)

Yksilöllinen ohjaaminen ja tukeminen, jotka ovat mielestäni keskeisimmät tekijät etenkin aikuisten ammatillisessa erityisopettajuudessa, ovat erittäin merkittävässä roolissa maahanmuuttajaopiskelijan kanssa työskenneltäessä. Luottamuksellisen suhteen luominen opiskelijaan, kielimuurista aiheutuvien haasteiden huomioiminen sekä itseluottamuksen vahvistaminen ovat kaikkien opiskelijoiden kanssa tärkeitä asioita ammattitutkintoa aloitettaessa, mutta maahanmuuttajaopiskelijan aloittaessa opintoja, näihin asioihin on kiinnitettävä erityishuomiota. Maahanmuuttajaopiskelijan ohjaaminen on varmasti osa ammatillisen erityisopettajan työkenttää ja toivon saavani lisää valmiuksia opintojen kautta myös tälle osa-alueelle.

Maahanmuuttajaopiskelijan ohjauksessa opettaja pääsee muokkaamaan omia toimintamallejaan sekä luomaan uusia lähestymistapoja käsiteltävään asiaan. Esimerkiksi aikaisemmat kokemukset opiskelusta ja ylipäätään elinikäiseen oppimiseen liittyvät käsitykset saattavat olla hyvinkin erilaisia kulttuuritaustasta johtuen. Kulttuuritaustan huomioiminen myös laajemmassa mittakaavassa on tärkeää, sillä jotkin rajoitteet tai säädökset saattavat vaikuttaa opiskeluun hyvinkin merkittävästi. Tutuimpana ja omalta kannaltani myös merkittävänä tekijänä ovat sukupuoleen liittyvät rajoitteet. Opettaessani hyvinkin naisvaltaisella alalla saattaa ongelmaksi muodostua esimerkiksi se, että naisopiskelija ei voi, halua tai uskalla puhua, kyseenalaistaa tai kommentoida miehen kertomaa asiaa. Opetuksessani pyrin vahvaan vuorovaikutukseen kaikkien opiskelijoiden kanssa ja siinä tapauksessa, että opiskelija ei voi keskustella se aiheuttaa meille molemmille ongelmia.

Ongelmiin olemme törmänneet myös byrokratian kanssa, vaikka läpileikkaavana ajatteluna tuntuukin olevan monikulttuurisuuden ja maahanmuuttajien kotoutumisen tukeminen mahdollisimman monipuolisesti. Aikuisten ammattitutkintoihin kuuluvat tutkinnon suorittamisen näkökulmasta tutkintotilaisuus (aiemmin näyttö) sekä arviointikeskustelu. Tarvittava ammattitaito hankitaan yksilöllisesti joko työssä, valmistavassa koulutuksessa tai se on hankittu aiemmilla kokemuksilla. Tutkintotilaisuutta silmällä pitäen tutkinnon suorittaja laatii henkilökohtaisen suunnitelman siitä, miten aikoo ammattitutkinnon arviointikriteerit täyttää. Tämän kirjallisen suunnitelman lisäksi tutkinnon suorittaja työskentelee käytännön työssä, jossa arvioijat voivat havainnoida hänen osaamistaan. Tutkintotilaisuuden loppupuolella tutkinnon suorittaja ja kolmikantainen arvioijaryhmä kokoontuvat keskustelemaan arviointikriteereistä suhteessa tutkinnon suorittajan osaamiseen. Arvioijaryhmään kuuluvat työntekijäedustaja, työnantajaedustaja sekä oppilaitosedustaja. Kaksi ensin mainittua tulevat siitä ympäristöstä, jossa tutkinnon suorittaja työskentelee, ja oppilaitosedustaja toimii tutkintosuorituksia järjestävän tahon edustajana. Ammattitutkintoihin kuuluvana erityispiirteenä on, että tutkinnon perusteet ovat kaikille samat ja näin ollen niitä ei voida yksilöllistää tai mukauttaa. Maahanmuuttajien tai tuen tarvitsijoiden kohdalla vaatimukset ovat siis samat kuin kaikilla muillakin. Mukautumattomuuden lisäksi byrokratia tuntuu olevan hyvin jäykkää myös käytettävän kielen osalta. Suomi (tai ruotsi) on tietysti perusteltu tiettyjen tutkintojen ja tutkinnon osien osalta ainoana mahdollisena kielenä, mutta lähtökohtaisesti kaikki edellä mainittu pitää pystyä suorittamaan suomen (tai ruotsin) kielellä. Tutkintotoimikunnan linjauksen mukaan englannin kielellä suoritetusta tutkinnon osasta jää tutkintotodistukseen merkintä käytetystä kielestä, vaikka kielitaitovaatimuksen sisältävä tutkinnon osa olisikin suoritettu suomen (tai ruotsin) kielellä. Tämä linjaus ei ainakaan tue ammattitutkintojen ja maahanmuuttajien kohtaamista, vaikka työympäristö ja tulevaisuuden ura saattaisivat ollakin kansainvälisiä.

Nykyajan työelämässä työntekijä kohtaa usein eri kulttuuritaustaisia asiakkaita tai työtovereita. Erilaiset kulttuurit lisäävät rikkautta elämään sekä tuovat uudenlaisia näkökulmia ja toimintatapoja. Toisaalta erilaisuus voi hämmentää ja erilaiset tavat kommunikoida ja ajatella saattavat aiheuttaa väärinkäsityksiä. Kohdatessaan monikulttuurisuutta työntekijän on hyvä tietää, millaisista lähtökohdista maahanmuuttaja tulee Suomeen ja suhteuttaa siihen kulttuurisen identiteetin rakentumisprosessia sekä prosessiin vaikuttavia tekijöitä. Kulttuurien kohdatessa on tärkeää tiedostaa, että on ensisijaisesti kyse ihmisen kohtaamisesta, vaikka kulttuurit vaikuttavatkin pitkään ja monin tavoin yksilöiden toimintatapoihin. Tunteet saattavat vaihdella yksilöllisesti hyvinkin suuresti, jolloin erilaisuus kiinnittää erityisesti huomiota. Ensivaikutelmaa luodessaan yksilöt kiinnittävät erityisesti huomiota tavanomaisesta poikkeavaan. Oman kulttuuritietoisuuden laajentaminen ja monipuolistaminen ovat ensimmäisiä askelia kohti suvaitsevaisuutta. Tämä ei vielä sinällään vie yksilöä lähemmäs vierasta kulttuuria, vaan lisää tietoa omista kulttuurisista juurista, kuten asenteista, traditioista, ihanteista, normeista sekä siitä, miten kulttuuriset tekijät ohjaavat ajattelua, käyttäytymistä sekä käsityksiä oikeasta ja väärästä. Vasta omien lähtökohtien selventämisen jälkeen, voimme ymmärtää toisille tyypillisiä tapoja ajatella ja käyttäytyä. (Pursiainen, 2011: 252-255)

Ohjaamistani ammattitutkinnoista toiseen eli perhepäivähoitajan ammattitutkintoon kuuluu valinnaisena tutkinnon osana monikulttuurisuus. Valmistavan koulutuksen opettajana pyrin tietysti takaamaan kaikille opiskelijoille yhtäläiset valmiudet ja toisaalta ohjaamaan heitä sellaisiin tutkintotilaisuuksiin, joissa he pääsevät varmasti kohtaamaan arviointikriteerit käytännön työssä mahdollisimman kattavasti. Toimiessamme pienillä paikkakunnilla saattaa monikulttuurisuuden kohtaaminen asettua haasteeksi. Valmistavassa koulutuksessa pystymme hyödyntämään teknologiaa ja monia muita elementtejä, mutta tutkinnon suorittamisen näkökulmasta monikulttuurisuutta pitäisi kohdata käytännön työssä. Monikulttuurisuus ja erityisopettajuus lähestyvät toisiaan työssäni myös tästä näkökulmasta, sillä molemmissa tarvitaan vahvaa empaattisuutta ja hienotunteisuutta, ettemme loukkaisi yksityisyyttä ja toisaalta vahvistaisimme yksilön itsetuntoa sekä –luottamusta. Näitä valmiuksia tulisi minun opettajana pystyä välittämään opiskelijoille, jotka suuntaavat tutkintotilaisuuteen.

Tehtävässä läpileikkaavana teemana ollut suhde monikulttuurisuuden ja erityisopettajuuden välillä näyttäytyy siis jo tällä hetkellä monipuolisesti omassa työssäni. Toki toivon, että myös jatkossa pystyn omassa työssäni auttamaan maahanmuuttajia suoriutumaan ammattitutkinnon haasteista, jotka ovat alkuvaiheessa kantasuomalaisellekin mittavia. Samalla toivon, että byrokratian rattaat pyörähtävät siihen asentoon, että ne eivät ainakaan hankaloita tutkinnon suorittajien tai käytännön työtä tekevien opettajien arkea. Kansainvälistyvässä maailmassa emme voi mielestäni perustaa toimintaamme suomen tai ruotsin kielelle varsinkaan siinä tapauksessa, että työympäristö on jo tutkintoa suoritettaessa kansainvälinen. Erityisopettajuudessa ja maahanmuuttajien ohjaamisessa on mielestäni paljon yhtäläisyyksiä, joiden kautta maahanmuuttajat muodostavat varmasti yhden merkittävän ryhmän ainakin tulevaisuudessa erityisopettajan työkentällä. Olkoon tuen tarve tai ei, niin mielestäni on tärkeää huomioida yksilö kokonaisuutena ja miettiä ohjausta mahdollisimman yksilöllisesti.

Kirjoittaja Teppo Latvanen, opiskelija ammatillisessa erityisopettajankoulutuksessa, JAMK/AOKK

 

Lähteet:

EMN: Euroopan muuttoliikevirasto (2014) Vuosittainen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka koskeva raportti: Suomi 2014.http://www.emn.fi/files/1167/EMN_Annual_Policy_Report_Final_FIN.pdf

Pursiainen, Sirpa (2011) Lähihoitajana yhteiskunnassa. Helsinki:

Jätä kommentti


Miksi kysytään?