2012
11/05
Opetushallituksen julkaisema Monta tapaa tukea esittelee työvälineitä yläkoululaisten elämänhallintataitojen kehittämiseen. Erityisesti moniammatillisen yhteistyön ja työparitoiminnan teemat ja käytänteet ovat esillä. Käytänteitä on kehitelty joustavaan
perusopetukseen (JOPO) liittyvässä tutkimuksessa.
Monta tapaa tukea – Joustavan perusopetuksen yhteistyömuotoja elämänhallinnan kehittymiseen (pdf)
4.4.2012
Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinoinnille voimakas tarve Pirkanmaan alueella toimii yhteensä 12 ammatillisen koulutuksen järjestäjää, joista neljä on ammatillisia erityisoppilaitoksia. Toisen asteen ammatillista peruskoulutusta sekä ammatillista erityisopetusta on siis melko runsaasti tarjolla Pirkanmaan alueella. Ammatillisessa koulutuksessa olevien erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden määrät ovat jatkuvasti kasvussa, joten koulutustarjontaa, … Jatka lukemista →
2.4.2012
Anna Pennanen ja Markku Silvennoinen, Ammatillinen erityisopettajankoulutus, Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Johdanto Kehittämistehtävämme tarkoituksena oli kehittää erityisopetusta Savon Ammatti- ja aikuisopiston Toivalan yksikössä. Savon ammatti- ja aikuisopistossa opiskelee 8000 opiskelijaa, josta Toivalan metsä- ja luontoalan opetusta antavassa yksikössä 250 opiskelijaa useissa metsäalan sekä luonto- ja ympäristöalan koulutusohjelmissa. Opiskelijoista noin puolet on ammatillista … Jatka lukemista →
26.3.2012
Ammatillisen erityisopettajan koulutus, Jyväskylän ammatillinen opettajakorkeakoulu Opiskelija: Auli Alanko Johdanto Suomen kaupungeista kärkisijoilla verrattaessa maahanmuuttajien määrää väkilukuun ja tästä johtuen erityisesti meidän oppilaitoksessamme on varsin paljon maahanmuuttajaoppilaita. Vastaamme paikkakunnallamme pääosasta maahanmuuttajien kielikoulutusta, suomen kielen koulutusta ja kotoutumiskoulutusta. Olemme luoneet oppilaitokseemme erityisopetuksen mallia ja törmänneet melko haastaviin erityis- opetuksen ongelmiin. Meillä … Jatka lukemista →
12.3.2012
Lea Mustonen, Ammatillinen erityisopettajankoulutus, AOKK, Jyväskylä 1 Johdanto Esittelen tässä artikkelissa Grundtvik-projektin “Effective Induction for Prison Teachers/Vankilaopettajien tutoroinnin ja täydennyskoulutuksen kehittäminen”. Vankilakoulutuksessa on kansainvälisesti koettu yhtei-senä ongelmana puutteet vankilaopettajien perehdyttämisessä työskentely-ympäristöön ja pitkäkestoisessa ammatillisessa ohjauksessa. Nämä ongelmat nostettiin esiin Portugalissa järjestetyssä vankilaopetuksen kontaktiseminaarissa syksyllä 2009, mistä sai alkunsa Grundtvik-oppimiskumppanuus. 2 … Jatka lukemista →
20.2.2012
Tasa-arvoa oppimiseen ammatillisessa koulutuksessa Kaikilla opiskelijoilla tulisi olla tasavertaiset mahdollisuudet valita itselleen sopiva opiskelupaikka ja edetä opinnoissaan. Entistä useammin erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat opiskelevat muiden joukossa ammatillisessa koulutuksessa. Tavoitteena olisi rakentaa oppimisympäristö, joka edistää jokaisen opiskelijan oppimista. Inklusiivisen koulutuksen edistäminen ammatillisessa koulutuksessa on eurooppalaisen ja kansallisen … Jatka lukemista →
13.2.2012
Tärisevät ärrät ja sihisevät ässät- äännevirheetojennukseen 2.3.2012 Äännevirheiden kuntoutus voi olla haastavaa kouluikäisillä lapsilla. Mistä löytää kestävää motivaatiota oppilaan omatoimiseen harjoitteluun ja kodin osallistumiselle? Miten aktivoida äännevirheiden kuntoutusta oppilasryhmissä ja luoda innostava yhteinen oppimisympäristö äänteiden harjoittelulle? Koulutuksessa perehdytään äännevirheiden kuntoutuksen perusteisiin ja tarjotaan vinkkejä äänteiden harjoitteluun myös käytännön työpajoissa. Puhuvat … Jatka lukemista →
31.1.2012
Valtakunnallisen korkeakoulujen esteettömyysverkoston järjestämän seminaarin tavoitteena on valottaa opiskelijoiden näkökulmaa oppimiseen ja oppimisen haasteisiin sekä luoda keskustelufoorumi korkeakoulujen esteettömyystyön hyvistä käytänteistä. Seminaari on tarkoitettu kaikille korkeakoulujen esteettömyystyöstä kiinnostuneille ja sitä on mahdollista seurata myös etänä.
16.1.2012
Anne Hirvelä, Kansainvälistyvä ammatillinen erityisopettaja, Ammatillinen opettajakorkeakoulu, Jyväskylä Johdanto Maahanmuuttajien opiskeluun liittyviä kysymyksiä on pohdittava jo lähes jokaisessa Suomen toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa. Oppilaitoksessamme Sedun Lapuan yksikössä maahanmuuttajia opiskelee useilla eri linjoilla. Vieraiden kulttuurien kohtaaminen on haaste koko oppilaitokselle, opettajille ja opiskelijoille. Yhteiskunnassamme pohditaan ja tutkitaan paljon sitä, miten maahanmuuttajien … Jatka lukemista →