Vuorovaikutustaitojen oppiminen digitaalisen tarinankerronnan keinoin

Johdanto

Ammatilliseen erityisopettaja-opintoihimme kuuluvan kehittämistyön lähtökohtana oli havaintomme, että ammatillisessa koulutuksessa tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota vuorovaikutustaitojen oppimiseen osana kaikkea opetusta ja ohjausta. Heikot vuorovaikutustaidot näkyvät osaltaan oppilaitosten työrauhaongelmina ja kiusaamisena. Omassa työssämme olemme nähneet nuoria, joilla ei ole työelämän kannalta riittäviä sosiaalisia taitoja. Alalla kuin alalla tarvitaan yhteistyötaitoja. Toimiva vuorovaikutus luo edellytykset työnteon ja opiskelun tuloksellisuudelle. Kehittämistyömme tavoitteena oli pilotoida digitaalista tarinankerronta -menetelmää opiskelijoiden vuorovaikutustaitojen edistämisessä.

Kehittämistyömme liittyy osaltaan Hyvä Amis –hyvinvoiva oppilaitos- projektiin, jota toteutetaan Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän eri toimipisteissä sekä Ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä.  Kyseisen projektin tavoitteena on kiusaamisen ennaltaehkäisy ja vertaissovittelutoiminnan juurruttaminen sekä ns. yleisten työelämätaitojen, kuten rakentavan ja aktiivisen toimijuuden oppiminen erilaisissa työyhteisötilanteissa.  Sovittelutoiminta on käytössä laajasti yhteiskunnan eri alueilla, esimerkiksi riita- ja rikosasioiden sovittelussa, työyhteisösovittelussa ja kansainvälisessä sovittelussa. Koulusovittelu on  aloitettu toisen asteen oppilaitoksissa vuonna 2010. Pohjois-Karjalan opisto ja ammattiopisto Niittylahden toimipisteessä sovittelutoiminta on aloitettu vuonna 2011 ja Ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä vuonna 2012. Ammattiopisto Luovi on ensimmäinen ammatillinen erityisoppilaitos Suomessa, jossa vertaissovittelutoimintaa toteutetaan.

Valitsimme kehittämistyömme menetelmäksi digitaalisen tarinankerronnan, sillä se on Suomessa melko tuntematon, mutta maailmalla nopeasti levinnyt ja suosiota saavuttanut taide- ja medialähtöinen menetelmä. Tällä menetelmällä on toiminnan kohderyhmästä, kontekstista ja tarkoituksesta riippuen monenlaisia sovellusmenetelmiä (Juppi 2012, 93-94.)  Kyseisen menetelmän oppiminen kiinnosti siksi, että erityistä tukea tarvitsevien oppijoiden oppimisen tukemiseen tarvitaan vaihtoehtoisia ja osallistavia kommunikointimenetelmiä. Oppilaitosten yhtenä kehittymisen haasteena on, miten oppimisessa hyödynnettäisiin laajemmin nuoria motivoivaa tieto- ja viestintätekniikkaa. Omakohtainen kokemuksemme on se, että koneita, laitteita ja ohjelmia on tarjolla, mutta niiden monipuoliseen hyödyntämiseen ei aina ole riittävää osaamista.

Kehittämistyömme aikana Pohjois-Karjalan opisto ja ammattiopisto Niittylahden nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaopiskelijat ja Ammattiopisto Luovin opiskelijat tuottivat vertaissovitteluun liittyvää materiaalia digitarina -menetelmällä. Yhteinen toiminta sisällytettiin osaksi nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaopiskelijoiden ohjaajuus -opintojaksoa, jossa opiskelijat harjoittelivat muun muassa erityistä tukea tarvitsevien oppijoiden kohtaamista ja ohjaamista.

 Vuorovaikutusosaaminen osana opintoja ja elämää

 Erityisopettaja-opintoihimme kuuluvan kehittämistyön keskeisenä oppimisen teemana oli vuorovaikutusosaaminen, jonka merkitys opiskelussa ja työelämässä on nyky-yhteiskunnassa korostunut. Opiskelijoiden vuorovaikutuksen ja käyttäytymisen häiriöt voivatkin  nousta keskeiseksi esteeksi työllistymiselle ja jatko-opinnoille. Sen sijaan motivoituminen jatko-opintoihin lisääntyy onnistumisen kokemusten kautta, joita ajankohtainen ammatillinen koulutus voi tarjota.

Työelämässä tunnistetaan entistä paremmin vuorovaikutustaitojen tärkeys ja käydään keskustelua kyseisten taitojen merkityksestä koko työyhteisön hyvinvointiin ja sitä kautta työnteon tuloksellisuuteen. Työelämään valmentautumisessa onkin huomioitava fyysisen, kognitiivisen ja psyykkisen toimintakyvyn lisäksi sosiaalinen toimintakyky. (Sosiaaliportti.fi, vammaispalvelujen käsikirja. 2013.) Ihmisten välisellä vuorovaikutuksella, oppimisympäristöillä ja ihmissuhteilla on vaikutusta yhteisöllisen toimintakulttuurin kehittymiseen, oppimiseen ja yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen.  Koulun toimintakulttuurissa yhteisöllisyys tarkoittaa sitä, että opiskelijat ovat aidosti mukana koulun toimintojen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. (Nousiainen & Piekkari 2007, 15-16.)

Elämässä pärjäävät ne, joilla on taitoja tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Toisten kanssa toimimisessa edellytetään taitoja ilmaista omia tunteita, haluja ja pyrkimyksiä sekä ratkaista ihmisten välisiä ristiriitatilanteita. Vuorovaikutusosaamiseen kuuluu yhteistyökyky, esimerkiksi taito toimia erilaisissa ryhmissä tai neuvotella asioista. Sosiaalista kyvykkyyttä on havaita toisten tilanne tai asema sosiaalisessa kentässä sekä ymmärtää ja osallistua tunnetasolla toisen tilanteeseen. (Kauppila 2006, 22-23.) Näitä taitoja voi kehittää tavoitteellisesti erilaisin luovin menetelmin, esimerkiksi digitaalista tarinankerrontaa hyödyntäen.

Digitaalinen tarinankerronta menetelmänä

Kuten aiemmin kerroimme, digitaalinen tarinankerronta on Suomessa vielä melko tuntematonta. Digitaalisessa tarinassa hyödynnetään digitaalisen mediateknologian tarjoamia ilmaisukeinoja eli kuvia, tekstiä, puhetta, musiikkia sekä mahdollisesti äänitehosteita tai autenttisesti tehostettua äänimaailmaa. Kyse on matalan kynnyksen menetelmästä, jossa ei vaadita ammattimaista osaamista tai kalliita laitteita. Digitaaliset tarinat ovat tyypillisimmällään omaelämänkerrallisia, henkilökohtaisia ja koskettavia tarinoita, joissa ääni, kuvat ja teksti yhdistyvät pienimuotoisiksi videoteoksiksi. Digitaalista tarinankerrontaa voidaan hyödyntää nuorten elämän merkityksellisten kokemusten ja teemojen työstämiseen, sekä oman identiteetin tutkiskeluun ja edistämiseen. Digitaalinen tarinankerronta menetelmänä soveltuu hyvin yhteisöjen kehittämiseen sekä ihmisten sosiaalisen osallisuuden, voimaantumisen ja kansalaisvaikuttamisen lisäämiseen. Oppilaitoksille se tarjoaa uuden pedagogisen välineen mediakasvatukseen ja eri oppiaineiden sisältöjen opetukseen. (Juppi 2012, 193- 194, 197) Lisätietoa digitarina -menetelmästä löytyy muun muassa Digital Storytelling Finland, digitaalinen tarinankerronta- internetsivustolta, osoitteesta http://dstfinland.ning.com/.

Valitsimme digitarina -menetelmän työmenetelmäksi, sillä se soveltuu hyvin erityisryhmien ja yksilöiden kanssa tehtävään sosiaaliseen vahvistamiseen. Tätä menetelmää käyttäen on alustettu mm. voimaannuttavan valokuvauksen menetelmällä tuotettu ”Maailman ihanin tyttö”-projekti. Menetelmä sopii myös erilaisten yhteisöjen tarkasteluun ja niiden vahvistamiseen. Yhteistyökumppaninamme ja kouluttajanamme kehittämishankkeemme aikana toimi Kohtaamo- nuorten virtuaalisen ja fyysisen kohtaamisen uudet ympäristöt –hankkeesta projektisuunnittelija Sonja Issula. Kyseinen hanke pyrkii mm. löytämään menetelmiä ja toimintamalleja nuorten verkkomedioiden käytön hyödyntämiseen nuorisotyössä sekä tavoittamaan nuorisotyön palveluita heikommin hyödyntäviä nuoria. Lisätietoa Kohtaamo- hankkeesta löytyy hankkeen Internetosoitteesta http://kohtaamo.wordpress.com.

Vertaissovittelu ammatillisessa koulutuksessa

Hyvinvoivan oppilaitoksen ja työpaikan perustan luovat hyvät ihmissuhteet. Erimielisyydet ja riidat kuuluvat kuitenkin osaltaan inhimilliseen elämään. Viimeaikaiset kouluväkivaltatapahtumat ovat johtaneet pohdintaan siitä, millä tavoin koulu hoitaa konfliktinsa, luo turvallista ilmapiiriä sekä auttaa ennaltaehkäisemään ikäviä tapahtumia. On myös kiinnostuttu siitä, millä tavoin voidaan ratkoa ongelmia ilman, että tuotetaan häpeää, syyllisyyttä ja eristämistä. Yhtenä ratkaisuna koulussa esiintyviin vuorovaikutuksen ongelmiin on otettu vertaissovittelu. Toiminnan lähtökohtana on, että opiskelijat itse ratkovat ongelmia. (Kiilakoski 2009, 10.)

Sovittelutoiminnan taustalla on restoratiivinen lähestymistapa, jolla ymmärretään keskustelua, toimintoja ja menetelmiä, joissa osapuolet kohtaavat turvallisessa ympäristössä, pyrkivät korjaamaan tapahtuman tuottaman harmin ja palauttamaan ihmissuhteet ennalleen. (Gellin 2011, 62.)  Vertaissovittelun lähtökohtana on yhteisöllisyyden ja osallisuuden tukeminen sekä opiskelijoiden vuorovaikutustaitojen vahvistaminen. Vertaissovittelu on menetelmänä yksinkertainen, selkeä kaava, jonka mukaisesti sovittelijoiksi koulutetut opiskelijat auttavat ristiriitatilanteessa olevia opiskelijoita löytämään itse ratkaisun tilanteeseen. (Gelling 2011, 25.) Vertaissovittelu-taitojen oppiminen on osa työelämätaitojen oppimista.

Pehrmanin (2011) väitöskirjatutkimuksen mukaan sovittelu soveltuu hyvin myös työyhteisöjen konfliktien ratkaisumenetelmäksi. Tulokset osoittavat, että osapuolet oppivat sovittelun aikana useita eri asioita. Restoratiivisen oppimisen aikana osapuolten yhteinen ymmärrys lisääntyy, vuorovaikutustaidot ja työilmapiiri paranevat ja asennoituminen oppimiseen kehittyy myönteisemmäksi. Sovittelussa opitaan myös, että konflikteihin tulee ajoissa puuttua rohkeasti, jolloin konfliktit toimivat osaltaan oppimistilanteina. Sovittelun voidaan sanoa aktivoivan uudenlaisen ajattelun ja mahdollisuuden kehittyä työyhteisön jäsenenä. Sovittelu on työyhteisöissä kuitenkin vielä suhteellisen uusi ja tuntematon menetelmä.

Kehittämistyön toteutus

Kehittämistyömme toteutettiin neljässä eri vaiheessa. Ensimmäisessä orientoitumisvaiheessa tutustuimme toistemme oppilaitoksiin.  Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymään kuuluvassa Pohjois-Karjalan opisto ja ammattiopisto Niittylahdessa järjestetään nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen koulutuksen lisäksi luonto- ja ympäristöalan ja avoimen yliopiston koulutusta, ohjaavaa ja valmentavaa koulutusta sekä kansanopistokoulutusta. Ammattiopisto Luovi on valtakunnallinen ammatillinen erityisoppilaitos, joka toimii yli 20 paikkakunnalla.  Ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä järjestetään ammatilliseen perustutkintoon johtavaa koulutusta sekä valmentavaa ja kuntouttavaa opetusta ja ohjausta. Pohjois-Karjalan opisto ja ammattiopisto Niittylahdesta kehittämistyömme toimijoina olivat toisen vuosikurssin peruskoulupohjaiset nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaopiskelijat. Ammattiopisto Luovin opiskelijat edustivat eri ammattialoja, mm. rakennusalaa, hotelli- ja ravintola-alaa ja kiinteistöalaa. Toimijoita oli yhteensä 35. Lisäksi toimintaan osallistui useita henkilökunnan jäseniä kummastakin oppilaitoksesta.

Toiminnassa hyödynsimme  toistemme työkokemuksen ja koulutuksien kautta tullutta  asiantuntijuutta ohjaajuus- opintoteemaan liittyen muun muassa siinä, miten erityisen tuen tarpeita huomioidaan ohjauksessa ja miten erilaisuuteen suhtaudutaan. Välitavoitteinamme oli tukea opiskelijoiden ryhmäytymistä ja osallistumista toiminnan yhteissuunnitteluun.  Opiskelijat jakautuivat pienryhmiin ja  tekivät alustavan suunnitelman yhteiselle digitarina työpajatyöskentelylle, jonka tavoitteena oli kummankin opiskelijaryhmän osalta vuorovaikutustaitoihin valmentautuminen.

Toisessa vaiheessa toteutettiin kahden päivän digitarinakoulutukset kummankin oppilaitoksen opiskelijoille, työskentelyn teemana oli ystävyys. Kouluttajana toimi Kohtaamo-hankkeesta projektisuunnittelija Sonja Issula. Opiskelijoita ohjattiin ja tuettiin muun muassa tarinan ideoimisessa ja teknisessä toteutuksessa sekä sosiaalisen median käyttöön liittyvässä ohjeistuksessa. Ammattiopisto Luovin Liperin yksikön opiskelijoiden yksilöllisen tuen tarpeet huomioitiin henkilöstöresursseissa. Digitarina -menetelmän kouluttajina toimivat muun muassa  lukiopettaja Hanna-Kaisa Ristola, erityisopettaja Jari Määttänen ja  Move – Moninaista ohjausta verkossa projektipäällikkö Soile Röppänen.

Kolmannessa digitarina -työpajassa Niittylahden ja Luovin opiskelijat ideoivat ja tuottivat vertaissovitteluun liittyvää materiaalia pienryhmissä. Samalla nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaopiskelijat harjoittelivat ohjaajuus -opintojaksoon kuuluvia sisältöjä, joita ovat valtakunnallisen nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen perustutkinnon perusteiden mukaan (2009, 24) muun muassa seuraavat taidot: opiskelija 1) osaa kohdata ja ohjata eri-ikäisiä, 2) ymmärtää ryhmädynamiikan lainalaisuudet, 3) toteuttaa yhteisöllisyyttä ja osallisuutta vahvistavia ohjaustilanteita yksilö- ja ryhmäohjauksessa, 4) tuntee sosiaalisen vahvistamisen periaatteet ja soveltaa niitä omassa työssään sekä 5) ottaa huomioon ohjattavien erilaisuuden sekä erityisen tuen tarpeen.

Viimeisellä kokoontumiskerralla arvioitiin kehittämistehtävän toteutusta ja oppimiskokemuksia sekä tehtiin alustavia jatkosuunnitelmia. Opiskelijoilta kerättiin suullista ja kirjallista palautetta.

Kehittämistyön tuloksia

Kehittämistyön tavoitteena oli siis kehittää opiskelijoiden vuorovaikutustaitoja digitarina – menetelmän avulla. Osallistujien palautteiden mukaan yhteinen työskentely koettiin mielekkäänä ja mielenkiintoisena tapana opiskella uutta menetelmää sekä erityisesti ryhmässä toimimista. Opetuksen toteuttaminen oppilaitosten välisenä yhteistyönä vaati paljon ennakkosuunnittelua. Yhteistyö kuitenkin toi opiskelijoiden mielestä tervetullutta vaihtelua arkeen. Opetussuunnitelman sisältöjä ohjaajuus -teemaan liittyen oli helppo sisällyttää digitaaliseen tarinankerrontaan ja hankkeen eri vaiheisiin, joihin opiskelijoita myös vastuutettiin mahdollisemman paljon.

Digitarinan työstämiseen kuuluu useita vaiheita toiminnan suunnittelusta sisällön tuottamiseen. Eri vaiheissa harjoiteltiin vuorovaikutustaitoja mm. neuvottelua, ongelmanratkaisua, omien mielipiteiden ja tunteiden ilmaisemista kuvien, musiikin ja äänitehosteiden avulla sekä kärsivällisyyttä, empatiataitoja  ja selkokielistä viestintää. Menetelmä kannusti nuoria luovaan itseilmaisuun, yhteistoiminnallisuuteen ja vastuunottoon omasta työskentelystä. 

Digitarina- menetelmän oppimisessa olimme lähes kaikki uuden asian äärellä. Erilaiset valmiudet tieto- ja viestintätekniikan osaamisessa johtivat siihen, että ohjaajien ja ohjattavien roolit vaihtuivat. Elokuvaohjelman käyttö, äänittäminen ja videoeditointi onnistuivat nuorilta ennakoitua paremmin. Tarinat syntyivät nuorten käsissä varsin itsenäisesti, vaikka osallistujien oppimisen valmiudet  olivatkin hyvin erilaisia. Roolimme digitarinatyöskentelyn ohjaajina muuttui suurelta osin työskentelyn mahdollistajiksi.

Digitarinoiden tekeminen ja esittäminen herätti pohtimaan erilaisuutta ja omia ennakkoluuloja  uusista näkökulmista. Yhteinen oppimiskokemus  oli se, että  erilaisuuden kohtaaminen on yksilöllisyyden ymmärtämistä ja  erilaisuus on eräs ihmisen piirre.

Kokemuksemme mukaan digitarina on hyvä keino tuoda esille omaa kokemusmaailmaa myös niille opiskelijoille, joille kirjoittaminen ei ole helppoa. Oppijat pystyivät hyödyntämään omaa oppimistyyliään paremmin ja monikanavainen työskentely edisti oppimista. Digitaalisten  tarinoiden kautta oppiminen tuleekin uudelle tasolle, kun asioita opetellaan käsittelemään oman elämänkokemuksen kautta.  Tarinankerronta voi olla keino  vahvistaa itsetuntoa, kun tarinat esitetään muille. Digitarina toimii  myös itsearvioinnin ja sosiaalisen vahvistamisen välineenä, mikä tulee esille seuraavassa opiskelijan kommentissa:

”Mä oon saanut paljon positiivista palautetta. En oikein yhtään negatiivista, mikä on hyvä juttu. Tarinan tekeminen oli helppoa, koska ennenkin olen koneilla leikkinyt. Tosin aihe oli hieman arka, mutta silti halusin sen tuoda julki. Musta on tosi hienoa, että mun digitarinaa näytetään opetusvideona. Saan olla vihdoin ylpeä itsestäni, vaikka usein olen liian vaatimaton. Ja tällä hetkellä odotan, että pääsen digitarinan avulla auttaa muita nuoria..”

Yhteenvetoa

Kehittämistyömme tavoitteena oli kehittää opiskelijoidemme vuorovaikutustaitoja, digitaalisen tarinankerronnan keinoin. Kokemustemme mukaan digitarina on luova menetelmä, jonka tekemisen eri vaiheet luovat vuorovaikutustaitojen oppimiseen monenlaisia mahdollisuuksia. Opiskelijat kokivat monivaiheisen digitarina -työskentelyn mielenkiintoiseksi ja opettavaiseksi muun muassa ryhmässä toimimisen kannalta. Kahden oppilaitoksen, eri aloja edustavien ja hyvin erilaisilla oppimisvalmiuksilla varustettujen opiskelijoiden työskentely pienryhmissä asetti kaikille osallistujille oppimisen haasteita digitarinoiden ideoinnin, suunnittelun ja toteuttamisen osalta. Yksilöllisen vuorovaikutusosaamisen edistämisessä digitarinat lisäävät opiskelijoiden mahdollisuuksia oppia toinen toisiltaan ja harjoitella itseilmaisua. Digitarinoiden tekeminen ja niiden esittäminen voi toimia itsetunnon kohottajana ja sosiaalisen vahvistamisen keinona.  Myönteinen julkisuus digitarinoiden esittämisen yhteydessä on yhden opiskelijan ja hänen vanhempiensa kokemusten mukaan ollut merkittävä kokemus vaikeista elämänkokemuksista toipumisessa.

Vaikka opiskelijat toimivat ennakoitua itsenäisemmin, digipaja -työskentelyn mahdollistamisessa on huomioitava opiskelijoiden yksilölliset lähtökohdat esimerkiksi työskentelyn aikataulujen rytmittämisessä, selkokielisessä ohjeistamisessa ja tietoteknisissä ongelmissa. Kehittämistyömme aikana hyödynsimme oppilaitostemme henkilökunnan monipuolista asiantuntijuutta työskentelyn eri vaiheissa.

Vertaissovittelun juurruttaminen yhteisölliseen vuorovaikutuskulttuuriin on molemmissa oppilaitoksissa vielä alkutekijöissä. Digitarinat ovat hyvä keino herätellä keskustelua kiusaamisen ennaltaehkäisyssä sekä markkinoida vertaissovittelua toimintamalliksi. Kehittämistyömme aikana tuotettuja digitarinoita on esitelty teematapahtumissa ja luokkakohtaisissa infoissa. Opiskelijoiden tuottamat digitarinat kiusaamisesta ja vertaissovittelusta kiinnostavat opiskelijoita eri tavalla kuin esimerkiksi perinteinen luennointi.  Menetelmä on herättänyt laajaa kiinnostusta  kummassakin oppilaitoksessa ja sitä on jo hyödynnetty muun muassa opinnäytetöissä, portfolioissa,  eri oppiaineiden opetuksessa sekä vapaa-ajalla esimerkiksi harrastusten esittelyssä. Opiskelijoiden hyvin erilaiset oppimisvalmiudet eivät kokemuksemme mukaan ole este kyseessä olevan menetelmän soveltamiselle monissa eri opetuksen ja ohjauksen käyttötarkoituksissa.

Jatkotyöskentelyn aihe hankkeellemme voisi olla digitarinamenetelmän osaamisen laajentaminen luokkakohtaiseksi oppimisen työvälineeksi ja opiskelijoiden kouluttaminen digipaja -työskentelyn ohjaajiksi.

Lähteet:

Gellin, M. 2011. Sovittelu koulussa. Juva:Bookwell Oy.

Juppi, P. 2012 Digitaalinen tarinankerronta nuorten osallisuuden ja identiteettityön välineenä. Julkaisussa Krappe, J., Parkkinen, T. & Tonteri, A. (eds.) MOVING IT! Art-based Approaches to Work with the Youth. Turun ammattikoulu Reports 127. http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522162267.pdf  [Luettu 3.4.2013]

Kauppila, R.A. 2006. Vuorovaikutus ja  sosiaaliset taidot. Vuorovaikutusopas  opettajille ja opiskelijoille. Juva: Bookwell Oy.

Kiilakoski, T.2009. ”Parempihan se on että sovitellaan ku että ei sovitella.” Vertaissovittelu, konfliktit ja koulukulttuuri. Vertaissovittelun ulkopuolinen arviointiraportti. Nuorisotutkimusseuran Verkkojulkaisuja 30.

Nousiainen, L & Piekkari, U. 2007.Osallistuva oppilas- yhteisöllinen koulu. Koulun kehittämisen kansio.Opetusministeriö. http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2007/liitteet/OPM_koulun_kehittxmisen_kansio_2606.pdf?lang=fi [Luettu 3.4.2013]

Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen perustutkinnon perusteet. Opetushallitus. Määräys 17/011/2009 (http://www.oph.fi/download/110545_Nuoriso_ja_vapaa_ajanohjauksen_perustutkinto_vapaa_ajanohjaaja_2009.pdf) [Luettu 4.4.2013]

Pehrman, T.2011. Paremmin puhumalla. Restoratiivinen sovittelu työyhteisössä. Väitöskirja. Rovaniemi: Lapin yliopisto.

Hyvä Amis- hyvinvoiva oppilaitos (http://pkky.fi/Resource.phx/projektit/hyva-amis/index.htx)

Kohtaamo-hanke (http://kohtaamo.wordpress.com.)

Kirjoittajat:

Suvi Häkli, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä, Pohjois-Karjalan opisto ja ammattiopisto Niittylahti

Sari Vepsäläinen, Ammattiopisto Luovi, Liperin yksikkö

 

 

 

1 kommentti

  1. Hienoa työtä Suvi ja Sari! Aiheenne on niin mielenkiintoinen, että se herätti minutkin pohtimaan tuota vaihtoehtoa opetuskäytössä, vaikak kuvia muuten olenkin paljon käyttänyt ja kuvatarinoita rakentanut. Tarvitsisin vain hieman alkuopastusta asiaan. Mistä sitä voisi saada?
    T: Sirkku 🙂

Jätä kommentti


Miksi kysytään?