Keskustelua etiopialaisten opettajakollegoiden kanssa
Kirjoittaja:
Sari Härkönen
Vuonna 2011 lähdin kahden viikon matkalle Etiopiaan. Yhdeksänhenkisen ryhmän oppaana toimi juuri eläkkeelle jäänyt kätilö, joka oli vuosia tehnyt kehitysaputyötä Etiopiassa ja Keniassa. Matka oli mieleenpainuva ja maailmankuvaa avartava. Etiopian Awassassa mukaamme lähti suomalais-etiopialainen pariskunta, joka johti Patmos-säätiön ylläpitämää Lokken koulua Awassan alueella. Tutustuimme heidän opastuksellaan katulapsikotiin, klinikoihin, kummilapsiperheisiin, ja moniin paikallisiin yhteisöihin, kävimme myös monenlaisissa kodeissa. Opettajana erityisen kiinnostuneena odotin kouluvierailua. Päivä Lokken koulussa olikin unohtumaton kokemus, joka muistutti meille itsestään selvästä oikeudesta: koulutuksesta, joka luo mahdollisuuksia parempaan elämään ja tulevaisuuteen.
Lokken koulu perustettiin vuonna 2005 alueelle, jossa ei ollut koulua. Koulu on merkittävällä tavalla vaikuttanut lasten elämään ja opiskelun kautta lisännyt elämänlaatua. Muistan, miten silloinen koulun johtaja Terhikki Taddese kertoi koulun alkuvaiheista. Alueella oli paljon lapsia, jotka vain kulkivat kaduilla, ja koulun tarve oli ilmeinen. Kouluhankkeen edetessä hoitoalan koulutuksen saaneella Terhikillä oli yksi edellytys koulun aloittamiselle: koulun pihalle oli rakennettava toimivat (sikäläiset) käymälät, millä turvattiin opiskelijoita leviäviltä sairauksilta ja mikä samalla oli osa hygieniakasvatusta. Lokken koulussa on noin 260 oppilasta. Osana koulua toimii pienten lasten esikoulu (nursery), jonka lisäksi opetusta annetaan 1. – 6. luokka-asteelle. Koulussa on yhdeksän luokkahuonetta ja toimisto johtajalle ja opettajien teehuone. Ulkona on jalkapallo- ja lentopallokentät. Opiskelijoille tarjotaan maksuton välipala kolme kertaa viikossa. Muina päivinä opiskelija tuo omat eväät. Kaikille se ei tosin ole taloudellisesti mahdollista.
Tulimme koulualueelle, ja meidät otettiin lämpimästi vastaan. Oppilaat tulivat ryhmittäin pihalle ja esittivät lauluja, joista yhtäkkiä tunnistin tutun suomenkielisen laulun, Tuiki, tuiki tähtönen. Luokkatilat olivat riisuttuja ja vähän hämäriä. Ikkuna-aukoista tulvi valoa, mutta toisinaan luukkuja suljetaan häiriötekijöiden takia. Opetuskieli oli englanti ja osittain amhara. Opettaja kirjoitti taululle, ja oppilaat kirjoittivat vihkoon. Paljon toistettiin, mitä opettaja puhui. Erityisluvalla saimme viedä ylimääräisiä matkatavaroita Etiopiaan. Kouluun veimme kyniä,
värejä, vihkoja, muovailuvahaa, palloja, frisbee-kiekkoja. Opettajille annoimme erilaisia muistikirjoja, kalentereita, mustekyniä yms. Opetusta varten oli myös joitakin postereita, muistipelejä ja kuvakortteja. Kaikki lapsille jaettiin vaate: pusero, housut tai hame, lisäksi he saivat myös tikkarin. Vaatteet ja tikkarit saivat aikaan valtavan riemun. Liikuttavaa oli nähdä ja kuulla, miten monet lapsista vähän maistettuaan käärivät tikkarin takaisin paperiin jakaakseen sen kotona perheen kanssa.
Etiopian lasten kouluun pääsy on parantunut viime vuosien aikana, paljolti kansainvälisen kehitysyhteistyön avulla. Suomen kehitysyhteistyötä ja sen tuloksia on kuvattu Suomi ulkomailla –sivustolla. Sen mukaan yli 90 prosenttia lapsista aloittaa koulun 7-vuotiaana, heistä lähes puolet on tyttöjä. Tähän on päästy, koska peruskoulutus on nykyään ilmaista ja kouluja on rakennettu lisää. Suuri osa etiopialaislapsista, joilla on oppimisvaikeuksisia, ei kuitenkaan vielä käy koulua, vaikka tilanne on hiljalleen parantunut. Opettajan koulutusta on lisätty, silti opetuksen taso vaihtelee paljon. Kehityshankkeissa on koulutettu noin 7000 opettajaa. Myös JAMK on mukana hankkeessa, jossa etiopialaisia opettajia koulutetaan inklusiivisiin käytänteisiin (ks. Hirvonen – Peuna-Korpioja 2018).
Vuosien mittaan olen seurannut Lokken koulun uutisia kannatuskirjeen myötä. Muutaman kerran olen myös kuullut terveisiä siellä vierailleilta. Ammatillisen erityisopettajankoulutuksen myötä sain ajatuksen ottaa yhteyttä Lokken koulun opettajiin ja kuulla heidän kokemuksiaan opetuksen ja oppimisen haasteista. Sain luvan koulun johtajalta, ja kirjoitin opettajille kirjeen, johon vastaaminen oli vapaaehtoista. Olin todella ilahtunut, kun Etiopian postimerkeillä varustettuja kuoria alkoi tipahdella postiluukkuun. Sain seitsemän kirjettä, joissa opettajat kertoivat omista oppimiskokemuksistaan ja siitä, miten heistä tuli opettajia. Pyysin kuvaamaan koulun nykyarkea, opetusmenetelmiä ja –materiaaleja, joita heillä oli käytössä. Kysyin myös, millaisia oppimisen vaikeuksia tai haasteita opiskelijoilla on ja millaisia mahdollisuuksia ja keinoja heillä on tukea opiskelijaa.
Lähes kaikilla vastaajilla oli joku esikuva nuoruudesta ja lapsuudesta, jonka vuoksi he olivat valinneet opettajan ammatin. Opettajan työ kuvattiin myös luovaksi ja kehittäväksi – ja tärkeäksi. Lapsuuden kokemuksissa hyvä opettaja oli hyvä puhumaan, liitutaulu oli opetuksen apuväline. Opetusta oli annettu äidinkielessä (amhara), englannin kielessä, matematiikassa ja luonnontieteissä – ja näitä samoja aineita opettajat opettivat nykyään.
Opetus on pitkälti samankaltaista kuin opettajien lapsuudessa, mutta useimmat vastaajista kokivat Lokken koulun toiminnan edistykselliseksi verrattuna moneen muuhun kouluun. Koulussa on käytössä opetuksen suunnitelma ja uusia menetelmiä, joita mm. suomalaiset opettajavierailijat ovat tuoneet tullessaan. Tuoreina opetusmenetelminä mainittiin mm. parija ryhmätyöskentely, pelit, havainnollistavat kuvat ja kuvasta kirjoittaminen. Englannin opetuksessa käytetään myös kuvia ja vuorovaikutusharjoituksia. Taulu on tärkeä opettajan työväline, jolla voi havainnollistaa asiaa. Luonnonteiden opettaja kertoi, että pyrkii tuomaan luokkaan jonkin konkreettisen näkyvän asian, joka liittyy opetettavaan teemaan.
Oppimisen vaikeuksiin ja haasteisiin liittyvät taustatekijät ovat moninaisia. Kaikissa vastauksissa nousi esille perheiden tilanteet ja aineelliset puutteet. Perheen tausta ja asema (family status) oli mainittu usein ensimmäisenä. Monet perheet elävät köyhyydessä. On pulaa ruoasta, vaatteista ja saippuasta, mikä aiheuttaa toivottomuutta, eikä lapsista jakseta pitää huolta. Monien vanhemmilla ei ole ollut mahdollisuutta opiskella, eivätkä he ymmärrä koulutuksen merkitystä. Jotkut vanhemmista suhtautuvat koulukseen kielteisesti ja takapajuisesti. Pitkät koulumatkat ja ympäristötekijät (mm. asumisalue, rikollisuus) vaikeuttavat myös opiskeluun sitoutumista.
Yksi vastaajista toi esiin kehityksen häiriöt, jotka ovat synnynnäisiä tai tulleet synnytyksessä. (Synnytykseen liittyy paljon riskejä ja erilaisiin uskomuksiin liittyviä haitallisia tapoja. Varhainen äitiys on yleistä eikä synnytysapua ole tarjolla. Tämä tuli esiin, kun vierailimme synnytysklinikoilla matkan aikana.) Monet havaitsivat, että oppilailla on omia ongelmia. Jostakin, ehkä edellä mainituista syistä, joillakin on motivaatio-ongelmia tai heidän on vaikea keskittyä. Eräs opettajista nosti esiin opettajien osaamisen. Yleisesti kouluissa on monenlaisia opettajia. Kaikilla ei ole osaamista, maltillisuutta tai näkemystä opetukseen. Suuret ryhmät sekä opettajien että oppilaiden puutteellinen englannin kielen taito tuo myös haasteita opetukseen ja oppimiseen.
Kirjeissä mainitut tukikeinot jakaantuvat kolmeen ryhmään: terveysasiat, aineellinen tuki, oppimisen tuki. Sairas tai terveysongelmasta kärsivä oppilas viedään tarvittaessa klinikkahoitoon. Koulun kautta annetaan jonkin verran aineellista tukea; oppilas voi saada vaatteen, kynän, vihkon, ruokaa, saippuaa, vettä, teetä tai maitoa. Jos oppimistulokset ovat heikkoja, opettaja antaa tukiopetusta tai lisätehtäviä. Omasta vierailustani muistan, että koulussa oli myös lapsia, joilla oli kehityksen viivästymää tms. Silloin heille oli oma ryhmä ja oma opettaja.
Lopuksi opettajat kertoivat, mikä on parasta heidän työssään. Opettaminen ja vuorovaikutus opiskelijoiden kanssa oli merkityksellisintä. Opettaja on onnistunut työssään, jos oppilas tulee kouluun säännöllisesti, noudattaa ohjeita ja keskittyy, auttaa vanhempiaan ja kunnioittaa toisia ihmisiä. Lokke koettiin kouluksi, jossa on hyvä hallinto, hyvä työilmapiiri ja oppilaiden ja opettajien välit ovat lämpimät. Opetustyö on kehittävää, mutta esille nousi myös opettajan matala palkka- ja elintaso.
Lukiessani kirjeitä huomasin, miten opettajuudessa on yhdistäviä tekijöitä yli kulttuurirajojen. Suomalainen opetus ja koulutus on kehittynyttä. Tutkimuksen ja erilaisten pedagogisten suuntausten pyrkimyksenä on tukea oppimista monin eri tavoin. Myös etiopialaisen opettajan huomio on oppijassa. Resurssit, menetelmien kirjo ja oppimiseen liittyvät käsitykset ovat suppeampia, mutta työtä tehdään koko kompetenssilla. Huomaan, että meillä riittää annettavaa vielä moneen kehitysyhteistyöprojektiin ja hankkeeseen.
Toisen kulttuurin ihmisen ymmärtäminen on pitkän tien päässä. Koin, että näin välähdyksen siitä, minkä kaltaisista oloista ja opiskelukulttuurista monet maahanmuuttajataustaiset opiskelijani ovat tulleet. Ammatilliseen koulutukseen valmentavassa koulutuksessa keskustelemme suomalaisen opiskelukulttuurin piirteistä ja jokaisen omista opiskelukokemuksista ja -tavoista. Koulutukseen pääsy ei ole kaikkialla maailmassa itsestään selvää. Varsinkin kehittyvistä maista tulleet opiskelijat pitävät koulutusta tärkeänä ja arvostavat suomalaiseen koulutukseen pääsyä ja opetuskulttuuria.
LÄHTEET:
Suomen kehitysyhteistyö Etiopiassa. 2019. Julk. Suomi ulkomailla –sivustolla. Viitattu 12.5.2019
https://finlandabroad.fi/web/eth/kehitysyhteistyo-maassa
Hirvonen – Peuna-Korpioja. 2018. Inkluusio etenee koulutuksen keinoin Etiopiassa. Julk. JAMKin ammatillisen
opettajakorkeakoulun hankeblogi –sivustolla 20.08.2018 at 13:10. Viitattu 12.5.2019