Saamelaiskulttuurin huomioiminen opetuksessa

Johdanto

Saamelaiset ovat Euroopan ainoa alkuperäiskansa ja heidän asuma-alueensa sijoittuu neljän valtakunnan alueelle Suomeen, Ruotsiin, Norjaan ja Venäjälle. Suomessa saamelaisten kotiseutualue sijoittuu pääasiassa Enontekiön, Sodankylän, Inarin ja Utsjoen kuntien alueelle, mutta alle 10-vuotiaista saamelaislapsista asuu yli 70 % muualla Suomessa (Aikio-Puoskari, 2009,9). Kaikki saamenkielet ovat uhanalaisia. Suomen alueella puhutaan kolmea saamen kieltä, pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea. Suomen perustuslaissa taataan saamelaisille oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan (Suomen perustuslaki 731/199). Perusopetuslaki (1998/628) edellyttää saamenkielentaitoisten ja saamelaista kulttuuria tuntevien opettajien kouluttamista valtakunnan tasolla. Saamelaisalueen koulutuskeskuksen erityistehtävänä (L545/93) on ylläpitää ja kehittää saamelaiskulttuuria ja saamen kieliä. Tässä tehtävässä olen koonnut kirjallisuudesta tietoa saamelaispedagogiikasta ja siitä, kuinka saamelaiskulttuurin voi ottaa huomioon opetuksessa.

Saamelaisen kodin ja vanhempien rooli kasvatuksessa

Saamelainen koulukulttuuri on muotoutunut länsimaisesta kulttuurista tuoduista lähtökohdista, eikä ole olemassa valmiita saamelaiskoulumalleja, jossa tämä ei näkyisi (Keskitalo & Määttä, 2011, 46). Keskitalo ja Määttä kysyvätkin edistääkö koulukulttuuri saamelaisia arvoja ja lähtökohtia – arvostetaanko kotona eri asioita kuin koulussa?

Perinteinen saamelainen kasvatus perustuu saamelaisen kodin ja vanhempien rooliin. Siinä elämäntapa, aikuisen osallisuus, epäsuora kasvatus, vakiintuneet sosiaaliset käytännöt ja suku ovat tärkeässä asemassa. Kasvatuksessa korostuvat tarinankerronta, luontoyhteys ja itsenäisyys (Balto, 1997). Myös Aikio korostaa kertomusten funktiota kasvattamisessa ja opettamisessa (Aikio, 2008, 141). Työhön liittyvät kertomukset ja tarinat työn tekemisen yhteydessä ja ennen sitä kehittävät työsuoritusta ja nostavat osaamisen tasoa. Kertomuksilla on kuitenkin myös viihdyttävä merkitys. Tarinoiden kautta ja perusteella ihminen hahmottaa omaa identiteettiään ja hänelle muodostuu selkeä minäkuva ja vahva itsetunto. Tätä kautta hänellä on edellytykset sekä sisäiseen että ulkoiseen elämänhallintaan. Aikion mukaan opettaja voi narratiivisilla keinoilla välittää faktatiedon lisäksi asenne-, tunne- ja arvosisältöjä. Tarinoita kertoessaan oppilaat kehittävät ilmaisukykyään ja kommunikointitaitoja samalla siirretään kulttuuriperinnettä. (Aikio, 2008, 143).

Saamen kieli

Yhtenä tärkeänä osana saamelaiskulttuurin huomioimista opetuksessa on saamen kielten huomioiminen. Saamen kielillä on saamelaisidentiteetin ja saamelaisuuden säilymisen kannalta keskeinen merkitys. Esimerkiksi inarinsaamea puhuu enää vajaa 400 henkeä, tosin viime vuosina alkanut voimakas kielenelvytys kielipesineen on parantanut inarinsaamen kielen tilannetta. Keskitalon ja Määtän mukaan (Keskitalo & Määttä, 2011,55-56) saamen kielen opetuksen ja oppimisen turvaamien vaatii opetusjärjestelyjä, aikaa, saamen kielen lukemisen ja kirjoittamisen didaktiikan kehittämistä, toimivan kaksikielisyysmallin rakentamista ja muiden koulutoimeen liittyvien järjestelyjen karsimista. Ongelmana on myös saamenkielisen oppimateriaalin vähyys.

Oppimisympäristö

Oppimisympäristön tulisi nojautua saamelaisten paikka-, aika, ja tietokäsityksiin, esimerkiksi opetus tulisi järjestää joustavasti luopumalla 45 minuutin oppitunneista. Aikakäsitys liittyy lineaarisen aikataulutuksen sijaan sykliseen, vuodenkiertoon ja niihin liittyviin tehtäviin (Keskitalo & Määttä, 2011, 57 – 59). Opetusjärjestelyissä saamelainen paikkakäsitys voidaan huomioida laajempana oppimisympäristönä kuin luokkahuoneeseen sidottuna. Luontoyhteys on tärkeää ottaa opetuksessa huomioon. Saamelaiskulttuurissa ihmiset ottavat suoraan osaa tiedon tuottamiseen ja levittämiseen, tieto ei ole auktoriteettien hallussa vaan tieto on yhteistä ja neuvottelun tulosta. Alkuperäiskansat myös painottavat kokemuksen, sosiaalisuuden ja holistisuuden merkitystä tietoa hankittaessa. Näyttääkin siltä, että kulttuurit törmäävät, kun koulussa korostetaan auktoriteettia, luokkahuoneet ovat suljettuja, lukujärjestykset ainejakoisia (tunnit kestävät 45 minuuttia, jonka jälkeen oppiaine vaihtuu) ja työtavat opettajakeskeisiä.

Saamelaispedagogiikan kehittäminen

Keskitalon ja Määtän mukaan (Keskitalo & Määttä, 2011,53) opettajille tulisi voida järjestää täydennyskoulutusta, koska esimerkiksi saamelaiset perinteiset tiedot ja taidot voivat olla piilossa akateemiselta maailmalta. Niiden jalkauttamien osaksi käytännön koulutyötä on kuitenkin tärkeää. Kun opetussuunnitelmassa huomioidaan paikalliset arvot, voidaan ajatella myös kouluviihtyvyyden ja koulusaavutusten paranevan.

Uudenlaisen opetuksen kehittämiseen tarvitaan koko henkilökuntaa, oppilaita/opiskelijoita sekä yhteistyötä perheiden yhteisöjen ja yhteiskunnan kanssa. Giellagas -instituutin ja saamelaisalueen koulutuskeskuksen toteuttama ensimmäinen inarinsaamen täydennyskoulutus Inarissa lukuvuonna 2009 – 2010 on hyvä esimerkki yhteisön osallistumisesta tiedon ja kulttuurin siirtämiseen. Koulutuksessa olivat merkittävässä asemassa inarinsaamelaisen yhteisön kielimestarit, vapaaehtoiset kielentaitajat, jotka ottivat opiskelijat koteihinsa ja arkeensa mukaan oppimaan kieltä ja kulttuuria. Koulutuksen toteutus ja inarinsaamen kielen elvytystä on kuvattu juuri ilmestyneessä kirjassa Revitalising indigenous languages: How to recreate a lost generation (Olthuis, Kivelä & Skutnabb-Kangas, 2013). Saamelaispedagogiikan kehittämisessä keskeinen kysymys on, miten hyödyntää saamelaista kulttuuriperintöä ja filosofiaa sekä miten niiden avulla löydetään ratkaisuja ja malleja pohjoisen alueen opetuksen toteutukseen (Keskitalo & Määttä, 2011, 62).

Kirjoittaja: Terhi Rantanen, Ammatillinen erityisopettajankoulutus, JAMK, Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Lähteet

Aikio, A. 2008. Tarinat identiteetin luojana. Teoksessa Kulttuuriperintö ja oppiminen. Toim. P. Venäläinen. Jyväskylä:Gummerus Kirjapaino Oy.

Balto, A. 1997. Sámi mánáidbajásgeassin nuppástuvvá. Oslo: Notam Gyldendal.

Keskitalo, P. & Määttä, K.. 2011. Saamelaispedagogiikan perusteet. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. 

Olthuis, M.-L,, Kivelä, S. & Skutnabb-Kangas, T. 2013. Revitalising indigenous languages: How to recreate a lost generation. Bristol: Multilingual matters.