Monikulttuurisuuskasvatus ja monikulttuurinen oppilaitos
Velu Hietanen
JAMK, AOKK, Ammatillinen erityisopettajankoulutus
Kulttuuri voidaan ymmärtää monimerkityksisenä käsitteenä. Siihen liittyy sekä laaja että suppeampi käsitenäkökulma. Esimerkiksi erilaisissa lehdissä on kulttuuriin liittyviä asioita, joissa lukija saa informaatiota mm. teatterista, musiikista ja kirjallisuudesta. Tällöin puhumme korkeakulttuurista ja sen tuotteista. Laajemmin tarkasteltuna kulttuuria on myös tietyn ihmisryhmän tapa elää ja käyttäytyä. Tällöin ryhmää yhdistävät piirteet nousevat esiin, kuin myös niiden toiminnat ja tavat, jotka antavat jokaiselle ryhmälle oman identiteetin ja tekevät siitä ainutlaatuisen. Esimerkiksi rock-kulttuuri, naisten kulttuuri, EU-kulttuuri tai suomalainen kulttuuri ovat tällaisia laaja-alaisia kulttuuri-ilmentymiä. Kulttuuri-käsitteellä on satoja erilaisia määritelmiä riippuen siitä, mistä näkökulmasta asiaa tarkastellaan. (Salo-Lee ym. 1996, 6.)
Opiskelin Oulun yliopistossa aikoinaan monikulttuurisuuden perusopinnot ja kyseinen opintokokonaisuus avarsi ajatteluani ja lisäsi tietämystäni aihepiiristä. Muistan elävästi nämä kulttuuri –käsitteen analyysit ja pohdinnat oppitunneilta. Mielestäni tällainen deduktiivinen lähestymistapa toimii nimenomaan avartavana ja havainnollistavana tekijänä, kun aletaan selvittää asioita ja edetä kohti yksittäisimpiä teemoja. On hyvä siis tietää jotain kulttuuri –käsitteen sisällöstä ennen kuin aletaan tarkastelemaan monikulttuurisuuden määritelmiä.
Monikulttuurisuus –käsitettä käytetään ainakin kahdessa päämerkityksessä. Kuvailevana käsitteenä se tarkoittaa olemassa olevaa asiantilaa ja normatiivisena käsitteenä toivottua tai tavoiteltavaa asiantilaa. Kuvailevana käsitteenä monikulttuurisuudella tarkoitetaan sitä, että jossakin maassa asuu useisiin kansoihin kuuluvia ihmisiä, joilla on erilaisia kulttuureja. Tässä merkityksessä monikulttuurisuus tai monietnisyys ei ole Suomessa uusi asia. Se on kuitenkin noussut keskustelujen teemaksi maahanmuuttajien määrän lisäännyttyä nopeasti 1990 –luvulla. Monet uudet maahanmuuttajaryhmät ovat jo huomattavasti suurempia kuin useimmat maamme perinteisistä vähemmistöryhmistä. (Puuronen 2001, 11.)
Normatiivisena käsitteenä monikulttuurisuus koskee eritasoisia ilmiöitä lähtien yksittäisten ihmisten käyttäytymisestä sekä asenteista ja päätyen valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen politiikkaan sekä niiden solmimiin sopimuksiin. Yksilötasolla monikulttuurisuuskäsitteeseen liittyy keskustelu ennakkoluuloista, rasismista ja suvaitsevaisuudesta. (Puuronen 2001, 12.)
Ennen monikulttuurisuusopintojani käsitykseni monikulttuurisuudesta oli huomattavasti rajallisempaa tai jopa rajoittuneempaa. Eli tieto/tietämys vaikutti hieman myös asennepuoleen, vaikken mikään rasisti ole koskaan ollutkaan. Monikulttuurisuudesta tulee päällimmäisenä mieleen maahanmuuttajat ja pakolaiset. Opintojen kuluessa merkityksiä alkoi tulla lisää. Yksi suurimmista opeista oli huomata se, että kuinka tärkeää on omien juurien merkitys (paikalliskulttuuri, aluekulttuuri) suhteessa erilaisuuden ymmärtämiseen. Eli tunne itsesi, ymmärrä muita. Luin esimerkiksi Samuli Paulaharjun kirjoittaman kirjan kotikyläni (Sieppijärvi) karhumetsästyksestä. Voin vakuuttaa, että ymmärrykseni taajuus laajeni hieman, kun ukot lähti heinäseipäillä karhua kaatamaan. Paulaharjukin sanoi, että Sieppijärvellä asuu ihmeellinen kansa.
Rexin (1995) mukaan monikulttuurisuus on käsitteenä epämääräinen. Se viittaa ensinnäkin kulttuuriseen moninaisuuteen. Ihmisten katsotaan kuuluvan samanaikaisesti useampaan kulttuuriseen kokonaisuuteen, sekä laajempaan yhteiskuntaan että erilaisiin (etno)kulttuurisiin ryhmiin. Tässä mielessä useita yhteiskuntia voisi pitää monikulttuurisina, koska yhteiskunnissa elää yleensä rinnakkain sekä etnisiä kulttuureja että erilaisia alakulttuurisia ryhmiä. Yhtenäinen normi- ja arvopohja on koko yhteiskunnassa mahdottomuus. Näin ymmärrettynä monikulttuurisuus ei kerro mitään kulttuuristen ryhmien välisistä suhteista, se toteaa vain yhteiskunnan tilan (Forsander, Ekholm&Hautamäki 2001, 44.)
Kun puhutaan monikulttuurisuudesta, niin usein ajatellaan sen sisältävän aineksia esimerkiksi suomalaisten ja ulkomaalaisten välisistä vuorovaikutussuhteista ja käytännöistä. Harvemmin puhutaan maan sisäisistä monikulttuurisista aineksista. Esimerkiksi aluekulttuurit, paikalliskulttuurit, valtakunnalliset vähemmistöryhmät (romanit, saamelaiset), seksuaaliset vähemmistöt jne. Monikulttuurisuuden määritelmät ja käsitesisällöt muistuttavat tässä suhteessa kulttuuri –käsitteen luonnetta eli molemmat termit sisältävät moniulotteisia ja monimerkityksisiä näkökulmia, varsinkin jos tarkastellaan aiheita laaja-alaisesti.
Kansainvälisyys- ja monikulttuurisuuskasvatus kouluopetuksessa on Suomessa noudattanut perinteisesti mallia, jossa ensin on tutustuttu omaan kulttuuriin, sitten naapurimaihin, Eurooppaan ja lopulta muihin kulttuureihin, mikä olikin sopiva lähestymistapa ennen televisiota, videoita ja tietokoneita. Tällä hetkellä haasteita tuo se, että oppijat saavat tietoa muista kulttuureista paljolti median kautta ja muotoilevat näkemyksensä sitä kautta. Näitä näkemyksiä on vaikea muuttaa tai korjata sen jälkeen. Tämän vuoksi tarvitaan huolellista ja tarkkaa monikulttuurisuuskasvatuksen suunnittelua. Oppijat tarvitsevat peilejä, joiden kautta he voivat ymmärtää myös omaa kulttuuriaan. On tärkeää tiedostaa, että ihmiset eri puolilla maailmaa ja eri kulttuureissa ovat samalla tavalla samanlaisia ja erilaisia. On myös tärkeää tiedostaa omassa kulttuurissaan ja maassaan olevat vähemmistökulttuurit. Monikulttuurisuuskasvatuksen tavoitteissa on mietittävä, keskitytäänkö vain erilaisuuksiin ja konflikteihin vai tuodaanko esille ryhmien välinen yhteistyö, vastuu ja rauhanomainen ongelmien ratkaiseminen. (Räsänen 2000, 120.)
Vertailu on ihmiselle luonnollista ajattelutoimintaa. Tulemme kuitenkin siitä tietoisiksi usein vasta vieraan kohtaamistilanteissa. Matkustaessamme vertailemme vierasta kaupunkia, sen elämää ja ihmisiä omaan kotiympäristöömme. Näemme sekä yhtäläisyyksiä että erilaisuuksia. Yhtäläisyydet tuovat turvallisuuden tuntua ja helpottavat selviytymistä vieraissa olosuhteissa. Erot ovat usein eksoottisia ja kiinnostavia, mutta ne voivat olla myös pelottavia tai elämää hankaloittavia. Vertailu ja erilaisuuden havaitseminen antaa myös näkökulmaa omaan kulttuuriin. ”Vaikeaa ei ole toisen, vaan itsensä tunteminen”, sanovat kiinalaiset. ”Kala tulee tietoiseksi vedestä vasta jouduttuaan maalle”, sanovat vastaavasti länsimaalaiset. Oman kulttuurin ja sen sääntöjen tiedostaminen ei ole itsestäänselvyys. Vertailu auttaa näkemään oman yhteisön ulkopuolisin silmin. (Salo-Lee ym. 1996, 12.)
Kulttuurienvälinen kasvatus on sosiaalinen kasvatusprosessi. Aidosti kulttuurienvälisessä yhteiskunnassa kaikkien sosiaalisten ryhmien tulisi voida elää tasa-arvoisissa olosuhteissa kulttuuritaustasta, elämäntavasta ja syntyperästä riippumatta. On arvioitava uudelleen sekä se, miten olemme vuorovaikutuksessa meille outojen kulttuurien kanssa että suhtautumisemme vähemmistöihin kuten homoseksuaaleihin tai vammaisiin, jotka kohtaavat myös monenlaista suvaitsemattomuutta ja syrjintää. Kulttuurienvälisen yhteiskunnan rakentamiseen tarvitaan kaikki käytettävissä olevat sosiaaliset, taloudelliset ja poliittiset voimavarat. Kasvatuksella on avainrooli prosessissa, jonka tehtävänä on auttaa hyödyntämään monikulttuurisen yhteiskunnan tarjoamat edut. Kulttuurienvälisen kasvatuksen yleinen päämäärä on edistää vastavuoroista vuorovaikutusta eri yhteisöjen sekä enemmistöjen ja vähemmistöjen välillä. (Kulttuurienvälinen kasvatus 2000, 46.)
Mitä monikulttuurisuus merkitsee työyhteisössäni? Meillä on Peräpohjolan Opistolla ollut viime vuosina jonkin verran kansainvälistä yhteistyötä siten, että olemme itse olleet ulkomailla ja meillä on myös käynyt ulkomaalaisia vieraita. Ammatillinen koulutuksemme (nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto) on substanssiltaan ja arvopohjaltaan monikulttuurisia näkemyksiä muistuttavaa. Panostamme läpileikkaavana elementtinä erilaisuuden hyväksymiseen ja suvaitsevaisuuteen kaikessa toiminnassamme. Onpahan ihan monikulttuurisuus ja kansainvälisyys kurssikokonaisuuskin olemassa. Ammatillisen erityisopettajan haasteet monikulttuurisuuden saralla liittyvät varmasti erilaisuuden hyväksymisen ja suvaitsevaisuuden ylläpitämiseen ja jatkokehittämiseen. Nämä tavoitteet ja päämäärät ovat pitkän prosessin tulos, jos haluamme pyrkiä todellisiin aikaansaannoksiin. Uskon, että tähän ei tarvita mitään hokkus pokkus temppuja vaan aitoa paneutumista, sitoutumista, motivaatiota, uskoa ja oikeaa asennetta.
Vaikka kulttuurienvälistä kasvatusta tarvitaan kaikilla yhteiskuntaelämän alueilla, on selvää, että sen painopiste on lapsissa ja nuorissa. Mielestämme nuorten asettaminen etusijalle on oikeutettua, sillä juuri he ovat tulevaisuuden kulttuurienvälisten yhteiskuntien jäseniä. Nuoret ovat myös tärkeä keskusteluväylä vanhempiensa suuntaan: he pystyvät usein vakuuttamaan vanhemmat sukulaisensa muutosten tarpeellisuudesta. Lasten ja nuorten kulttuurienvälinen kasvatus toimii pääasiallisesti kahdella tavalla. Ensinnäkin nuoria autetaan saavuttamaan kyky tunnistaa epätasa-arvoa, epäoikeudenmukaisuutta, rasismia, stereotypioita ja ennakkoluuloja. Toiseksi heille annetaan tiedot ja taidot, jotka auttavat suhtautumaan näihin mekanismeihin kriittisesti ja työskentelemään asioiden muuttamiseksi. (Kulttuurienvälinen kasvatus 2000, 47.)
Lähteet:
Forsander, A., Ekholm, E. & Hautamäki P. (toim.) 2001. Monietnisyys, yhteiskunta ja työ. Yliopistopaino. Helsinki.
Kulttuurien välinen kasvatus. Ideoita, harjoituksia, leikkejä ja roolipelejä. 2000. Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry. Hakapaino Oy. Helsinki.
Puuronen, V. 2001. Valkoisen vallan lähettiläät ja arjen rasismi. Vastapaino. Tampere.
Salo-Lee, L., Malmberg, R., Halinoja, R. 1996. Me ja muut. Kulttuurien välinen viestintä. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä.