”Napakampaa ohjausta ja aikataulutusta” Opintojen pitkittymisen syitä ja erityisen tuen tarpeita Mikkelin ammattikorkeakoulussa
Tiivistelmä
Erityisen tuen tarpeet aktivoituvat myös korkea-asteella. Artikkelimuotoisen kehittämistyöni tavoitteena oli tuottaa tietoa Mikkelin ammattikorkeakoululle siitä, millaisia erityisen tuen tarpeita opiskelijoilla esiintyy, miten tuen tarpeisiin on vastattu ja millaista tukea opiskelijat olisivat tilanteisiinsa kaivanneet. Aineisto kiinnittyy yhden koulutusohjelman opiskelijoihin, jolloin saatu yksityiskohtainen ja rajattu tieto antaa riittävästi näkökulmia tukitoimenpiteiden räätälöimiselle.
Aineisto kerättiin haastattelemalla neljää saman koulutusohjelman opiskelijaa, joiden opinnot olivat selvästi viivästyneet. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Haastattelut analysoitiin aineistosta nousseen luokitusrungon perustella. Tulokset esiteltiin tutkimuskysymyksittäin.
Opiskelijoiden opintojen viivästymisen syyt näyttäytyivät moninaisina, jolloin kenelläkään haastatelluista yksi syy ei selittänyt viivästymistä. Viivästymisen syyt voitiin kiinnittää kolmeen tekijään: uuteen elämänvaiheeseen kytkeytyviin hankaluuksiin, opiskelijoiden kokemuksiin siitä, että aikaisemmat opinnot eivät valmentaneet riittävästi korkeakoulutyyppisiin opintoihin sekä henkilökohtaiseen elämään kiinnittyviin erilaisiin pulmiin. Lisäksi opiskelijoiden enemmistön (n=3) kokemukset ilmensivät jatkumoa, jossa opiskeluun liittyvät ongelmat näyttivät siirtyvän kouluasteelta toiselle.
Opiskelijat kokivat saaneensa apua ja tukea tilanteisiinsa. Tätä kuvattiin edellytykseksi sille, että opinnot eivät keskeytyneet. Tuen ajoittuminen osoittautui ongelmalliseksi. Opiskelijat hakeutuivat tuen piiriin tai heille tarjottiin tukea vasta sitten, kun opiskelijan kokonaistilanne oli ongelmallinen ja opintoja oli kertynyt rästiin merkittävästi. Tukea tarjoavina tahoina mainittiin opettajat, opiskelijakaverit, kouluterveydenhoitaja sekä opiskelupaikkakunnan tarjoamat mielenterveys- palvelut.
Opiskelijoille tarjottua tukea pidettiin riittämättömänä. Toivotut tukimuodot kiinnittyivät opiskelutaitoihin sekä opetuksen ja ohjauksen kysymyksiin. Ensisijaisiksi nousivat seuraavat toimenpiteet: ryhmäohjaajan tehtävänkuvan kirkastaminen, kohdennetun tuen aikaistaminen, ohjauskäytänteiden tarkentaminen, opiskelutaitojen vahvistaminen, ryhmissä tapahtuvan opiskelemisen edistäminen ja vaihtoehtoisten suoritustapojen lisääminen.
Johdanto
Usein ajatellaan, että korkea-asteen opiskelijoilla ei enää ole erityisen tuen tarpeita. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että väite ei pidä paikkaansa. Opinnot viivästyvät ja tuen tarpeet moninaistuvat myös korkea-asteella. Tätä käytännön havaintoa tukee Ylioppilaiden Terveydenhuoltosäätiön (YTHS) teettämä tutkimus (2012), jonka mukaan noin viidellä %:lla korkeakouluopiskelijoista on jokin oppimisvaikeus tai oppimiseen vaikuttava sairaus tai vamma. Korkeakoulujen rahoitusmallin muuttuessa opintojen esteetön eteneminen, keskeyttämisten vähentäminen ja normiaikainen valmistuminen nousevat yhä keskeisemmiksi. Koulutus ja tutkimus vuosina 2011 – 2016 kehittämissuunnitelmassa todetaan, että ”ammattikorkeakoulut nostavat ohjauksen tasoa ja näin parantavat tutkintojen läpäisyä”. Jotta näistä haasteista selvittäisiin, tulee myös ammattikorkeakoululla olla eksaktimpaa tietoa opintojen viivästymisen syistä. Tämä tieto on edellytys yksilöllisen tuen räätälöimiselle.
Artikkelimuotoisen kehittämistyöni tavoitteena on herättää myös korkea-aste havaitsemaan erityisen tuen tarpeiden tiedostamisen tärkeyttä sekä näihin tarpeisiin vastaamisen välttämättömyyttä. Artikkelini tuottaa Mikkelin ammattikorkeakoululle tietoa siitä millaisia erityisen tuen tarpeita opiskelijoilla esiintyy. Tämä tieto on olennaista ja välttämätöntä jatkotoimenpiteitä ajatellen. Kehittäminen ei onnistu, ellemme tiedä millaiseen problematiikkaan kehittämisen tulisi kohdentua.
Artikkelini kiinnittyy seuraaviin kysymyksiin:
1. Millaisia syitä opiskelijan opintojen viivästymisen taustalta löytyy?
2. Millaista tukea opiskelija on tilanteeseensa saanut?
3. Millaista tukea hän olisi kaivannut?
Artikkelini kohderyhmäksi valikoitui joukko (n=4) Mikkelin ammattikorkeakoulun erään koulutusohjelman opiskelijoita, joiden opinnot ovat selvästi viivästyneet. Ammattikorkeakoulussa yliaikaiseksi opiskelijaksi katsotaan opiskelija, joka ei ole suorittanut tutkintoaan määräajassa. Ammattikorkeakoululain (351/2003) mukaan ”opiskelijan on suoritettava opintonsa yhtä vuotta niiden laajuutta pitemmässä ajassa”.
Pyrkimyksenäni on antaa kertojaääni opiskelijoille. Tästä syystä tutkimusotteeni on kvalitatiivinen ja aineistonkeruumenetelmänä olen käyttänyt teemahaastattelua. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Käytän raportissani suoria aineistokatkelmia lisätäkseni elävää tuntua tutkimus- todellisuudesta ja antaakseni autenttisen puhujaäänen nuorille itselleen.
Artikkelini toimii eräänlaisena lähtölaukauksena laajemmalle kehittämistyölle, joka on tarkoitus käynnistää korkea-asteella. Koska aineistoni opiskelijat tulevat kaikki samasta koulutusohjelmasta, mahdollistaa tämä tarkoituksenmukaisten tukimenetelmien räätälöimisen. Tavoitteena on ajan saatossa päästä toimintamalliin, jossa erityisen tuen tarpeita osataan tunnistaa ja tukea yksilöllisesti kohdentaa. Vain tällöin voidaan saavuttaa ammattikorkeakoulusektorille asetetut tavoitteet: opintojen esteettömän etenemisen varmistaminen, keskeyttämisien ehkäiseminen ja normiaikaisen valmistumisen mahdollistaminen.
Opinnot eivät aina etene toivotusti
Tarkasteltaessa aikaisempaan tutkimustietoon pohjaten korkea-asteen opiskelijoiden opintojen viivästymisen syitä voidaan todeta, että viivästymisen kirjon syyt näyttäytyvät moninaisina. Niin ikään näyttää siltä, että yliopistossa ja vastaavasti ammattikorkeakoulussa opiskelevat eroavat toisistaan syiden osalta jonkin verran, samoin on havaittavissa huomattavia koulutusalakohtaisia eroja. Seuraavat esimerkit kuvastavat syiden moninaisuutta.
Saarinen (2011, 67) on selvittänyt kauppatieteiden opinnoista valmistuneiden kandidaattien ja maistereiden (n=1852) opintojen viivästymisen syitä. Tärkeimmäksi valmistumista viivästyttäväksi tekijäksi opiskelijat kokivat kokopäiväisen työskentelyn opintojen ohella. Kymmenesosa opiskelijoista ilmoitti myös pro gradu – tutkielman viivästymisen viivästyttäneen opintoja. Yksittäisiksi opintoja viivästyttäviksi syiksi mainittiin sellaisia kuin perhesyyt, vanhempainvapaat tai työharjoittelu ulkomailla. Vastaavasti ammattikorkeakoulussa opiskelevien opintojen viivästymisen syyt näyttäytyvät osittain toisen tyyppisinä. Esimerkiksi Lavikainen (2010) tutkiessaan ammattikorkeakouluopiskelijoiden (n= 5698) opiskelukykyä toteaa, että opiskelijan oma käsitys opiskelukyvystään on yhteydessä opintojen suorittamiseen. Opiskelukykynsä vahvaksi kokeneet opiskelijat etenivät opinnoissaan nopeammin kuin ne opiskelijat, jotka arvioivat opintokykynsä heikoksi. Niin ikään opiskelukykynsä vahvaksi kokeneet olivat myös itse tyytyväisempiä opintojensa etenemiseen. Yleisimpiä opintoja hidastavia tekijöitä olivat heikko opiskelumotivaatio (24 %) ja työssäkäynti lukukausien aikana (22 %). Myös opetukseen ja ohjaukseen liittyvät puutteet koettiin opintoja hidastavaksi. Tällaisiksi syiksi useimmin mainittiin tehottomat opetusmenetelmät, puutteellinen opintojen ohjaus sekä opintojen vaativuus ja työläys.
Liimatainen, Kaisto ym. (2010, 12 – 14) selvittivät tutkimuksessaan sekä ammattikorkeakoulussa että yliopistossa opiskelevien (n=734) opintojen viivästymisen syitä. Viisi tärkeintä viivästymiseen yhteydessä olevaa tekijää molemmilla opiskelijaryhmillä olivat työssäkäynti, opiskelumotivaation puute, henkinen hyvinvointi (esimerkiksi jaksaminen tai masennus) ja perhe-elämään tai ihmissuhteisiin liittyvät asiat (esimerkiksi lähimmäisen sairastuminen tai vanhempainvapaa) sekä laiskuus. Ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoiden tulokset erosivat merkitsevästi työssäkäynnin osalta, sillä yliopisto-opiskelijat kokivat ammattikorkeakouluopiskelijoita vahvemmin työssäkäynnin viivästyttävän opinnoissa edistymistä. Niin ikään yliopisto-opiskelijoilla ei ollut niin kiirettä valmistua kuin ammattikorkeakouluopiskelijoilla. Vastaavasti ammattikorkeakoulun opiskelijat arvioivat opintojen kuormittavuuden hidastavan opintojen etenemistä yliopisto-opiskelijoita enemmän.
Kalima (2011, 110, 120) tuo tutkimuksessaan esille Helsingin ammattikorkeakoulussa opiskelevien opintojen pitkittymisen ja keskeyttämisen syitä. Keskeisimmäksi syyksi opintojen keskeyttämisen harkintaan opiskelijat mainitsivat työelämään kesken opintojen siirtymisen harkinnan. Toiseksi yleisimmäksi syyksi mainittiin opintojen liiallinen vaativuus ja aikaa vievyys. Kolmantena syynä oli koulutusohjelman vaihtaminen. Lisäksi myös sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja yhteisöllisyyteen liittyvät tekijät eli se, miten vertaisopiskelijat ottivat opiskelijat vastaan opintojen alussa, koettiin keskeyttämisen harkinnan syyksi. Opiskelijoiden omien tavoitteiden asettaminen oli yhteydessä opintojen etenemiseen. Mitä korkeammalle opiskelijat asettivat tavoitteensa tulevan uran ja opiskelun suhteen, sitä varmemmin he jäivät oppilaitokseen eivätkä keskeyttäneet opintojaan. Eri koulutusalojen opiskelijat näyttävät eroavan toisistaan. Neljä viidestä opintonsa keskeyttäjästä opiskeli tekniikan ja liikenteen toimialoilla.
Vihurin (2011) tutkimus kiinnittyy viivästymisen syiden selvittelyyn Tampereen ammattikorkea- koulun Ikaalisten toimipisteessä. Työssäkäymisen sekä opinnäytetyön viivästymisen lisäksi opiskelijat mainitsivat opintojen etenemistä viivyttäviksi tekijöiksi sellaiset kuin opiskelumotivaation puute, vaikeudet suunnitella ajankäyttöä ja vaikeudet toteuttaa suunnitelmia. Niin ikään henkisen hyvinvoinnin vaikeudet koettiin opintoja viivästävänä tekijänä.
Opintojen viivästymisen taustalla on joskus nähtävissä myös eräänlaista jatkumoa, jolloin vaikeudet opintojen edistämisessä ovat syntyneet vuosien saatossa ja siirtyvät kouluasteelta toiselle. Esimerkiksi Nurmi (2009, 80 – 90) nostaa tutkimuksessaan esille nuoret, joilla on jo alakoulussa hoitamatta jääneitä ja heikosti tuettuja oppimisvaikeuksia. Tällöin koulukokemuksia leimaa negatiivisuus sekä heikot oppimiskokemukset, jotka syövät itsetuntoa ja jättävät tietoaukkoja, joiden paikkaaminen myöhemmissä vaiheissa on haasteellista.
Kuten edellinen osoittaa, opintojen viivästymisen syyt ovat moninaisia, yksilöllisiä ja ainutlaatuisia. Usein kyseessä on monenlaisten pulmien kasautuminen. Tällöin esimerkiksi ammattikorkeakoulussa koulutusohjelmakohtainen pureutuminen tähän moninaiseen ilmiöön voi antaa riittävän yksityiskohtaisia eväitä toimenpiteiden räätälöimiseksi.
Aineiston kerääminen
Hirsjärvi ja Hurme (2001, 34 – 35) määrittävät osuvasti haastattelun perimmäisen olemuksen. Koska ihmiset ovat kiinnostuneita toisten ihmisten tarinoista, he haastattelevat, jolloin tässä vuorovaikutustilanteessa on mahdollista saada tietoa monenlaisista tilanteista. Jos haluaa tietää millaisia kokemuksia ihmisellä on tai mitä hän ajattelee, on järkevää kysyä tätä suoraan häneltä itseltään. Tämän artikkelin aineisto on koottu haastattelemalla neljää ammattikorkeakoulun opiskelijaa, joiden opinnot olivat selvästi viivästyneet. Haastattelut toteutettiin keväällä 2014 oppilaitoksessa, rauhallisessa tilassa keskustelunomaisesti. Vaikka haastattelut olivat keskustelunomaisia, niiden sisältöä ohjasivat kolme keskeistä teemaa: Miksi opinnot ovat viivästyneet, millaista tukea opiskelija kokee saaneensa tilanteeseensa ja mitä tukea hän olisi toivonut saavansa? Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin sanatarkasti. Haastattelujen pituudet vaihtelivat siten, että lyhyin haastattelu kesti 20 minuuttia, kun taas pisin haastattelu 45 minuuttia. Aineisto on analysoitu haastatteluaineistosta nousseen luokitusrungon perusteella. Niin ikään tuloksia esiteltäessä on hyödynnetty teemoittain etenevää luokitusrunkoa.
Tulokset
Jokaisella opiskelijalla on takanaan oma kokemuksensa aikaisemmista opinnoista. Aikaisempien opintojen sujuminen piirtää kuvaa itsestä opiskelijana ja heijastuu uuden elämänvaiheen opintoihin. Miten selviän alkavista opinnoista? Tämä kysymys askarrutti kaikkia haastateltavia. Haastateltavista kolmella oli ilmennyt jo erilaisia pulmia opintojen suorittamisessa aikaisemmilla kouluasteilla. Ongelmat opintojen etenemisessä kiinnittyivät todettuun oppimisvaikeuteen, motivaatio-ongelmiin tai piintyneeseen tapaan tehdä asiat aina hieman myöhässä.
”No siis mullahan on todettu lukihäiriö kymmenen vuotiaana ja mulle tehtiin lukihäiriö- diagnoosin päivitys silloin lukioaikana, että mä sit sain ylioppilaskirjotuksiin lisäaikaa. Ja ylioppilaskirjotuksissa tein sen valinnan, että mä hajautin mun kirjotuksia. Ja se toimi sit silleen.”
”Lukio meni tota, no siinä rupes olee vähän ongelmia. Motivaatio oli ihan kokonaan kadoksissa, mutta suoritin sen sellasena pakkopullana väkisten läpi. Lukio siis vähän viivästy. Kun olis pitäny keväällä valmistua, mulla oli vielä pari kurssia suorittamatta. Pieniä ripauksia tein sit seuraavana syksynä. Sain ne sit syksyllä suoritettua kyllä, mutta se lakin saaminen meni sitten seuraavaan kevääseen.”
Opiskelijoiden kokemukset ilmentävät edellä kuvattua jatkumoa, jossa opiskeluun liittyvät ongelmat näyttävät siirtyvän kouluasteelta toiselle (ks. myös Nurmi 2009). Siitäkin huolimatta, että haastateltavien enemmistöllä oli ollut vaikeuksia aiempien opintojen suorittamisessa, kaikki suhtautuivat hyvin toiveikkaasti uuden elämänvaiheen ja ammattikorkeakouluopintojen aloittamiseen.
”Mulla oli aluksi aika hyvä motivaatio ja ajattelin, et kyllä selviän. Just hyvä draivi päällä ja aluks sainkin tehtyä opintoja. Sit alko tulla henkilökohtasia ongelmia, mitkä sitten rajotti aika paljon.”
”Mulla oli ihan sellanen voittajafiilis, et ei tässä elämä tuu mitenkään muuttumaan ja niinku tiesin, et tulee olemaan vaikeeta. Mut niinkun multa kysyttiin, tai pääsykokeissa mainitsinkin asiasta, että kirjottaminen on vaikeeta ja lukeminenkin on vaikeeta just niinku tän lukihäiriön kautta, mutta en osannu edes ajatella, että kaikki olis todellisuudessa murtunut, niinku sit se teki. Ja niinkun mulla on taustalla kaikkia sellaisia asioita sillon, kun kaikki sit murtu.”
Syyt opintojen viivästymiseen
Opintojen viivästymiseen liittyvät syyt näyttäytyivät moninaisina. Opiskelijoista kukaan ei osannut mainita yhtä ja ainoaa syytä opintojen hidastumiselle. Pikemminkin kaikkien haastateltavien kohdalla kysymys oli monenlaisten, päällekkäisten ongelmien kasautumisesta. Opintoja hidastavat tekijät voitiin luokitella kolmeen kategoriaan: muuttuneeseen elämänvaiheeseen kytkeytyviin hankaluuksiin, aikaisemmista opinnoista huomattavasti poikkeaviin opintoihin, joihin aikaisempien opintojen ei katsottu tarjoavan riittäviä valmiuksia sekä henkilökohtaiseen elämään kiinnittyviin erilaisiin ongelmiin.
Ammattikorkeakouluopintojen alkamisen myötä opiskelijalla alkaa usein täysin uusi elämänvaihe. Muutto uudelle opiskelupaikkakunnalle ja itsenäisen elämän aloittaminen ovat kuormittavia tekijöitä jo sinänsä, mitkä voivat heijastua myös opintojen edistymiseen.
”Ajattelin, että eihän tässä mitään, senkun vaan muutan pois kotoa. Mut se olikin todella vaikeeta. Ikävä. Hirvee ikävä”.
”Yks suurimmista oli se, että mä muutin pois kotoa ja samana syksynä, kun muutin pois kotoa, niin mun äitillä todettiin sairaus ja se oli jotenkin henkisesti vaikee kestää. Kun oli just muuttanu pois kotoa… tuli ristiriitaset tunteet, että miten tässä pitäis toimia. Ajatukset pyöri paljon siellä kotona ja vanhempien luona. Ja kuitenkin olisi pitäny olla täällä ja hoitaa asioita ja kirjottaa ja tehä niitä kouluhommia. ..Itteäni syytin, et olin muuttanu pois kotoa ja sit tuli sellaisia pohjamutiin syöksymisiä, masennusta ja jouduin sit loppupeleissä menemään ja hakemaan keskusteluapua asioille.”
Sen lisäksi, että itsenäisen elämän aloittaminen uudella paikkakunnalla koettiin hankalaksi, tuottivat ammattikorkeakouluopinnot yllätyksen opiskelijoille. Opinnot koettiin hyvin erilaisiksi verrattuna aikaisempiin opintoihin, jolloin edeltävät opintojen ei koettu valmentavan opiskeluun, jossa tuli haltuun ottaa laajempia sisältöalueita sekä kyetä toimimaan hyvin itsenäisesti. Opintojen vaativuus ja työläys koettiin etenemistä hidastaviksi tekijöiksi. (ks. myös Lavikainen 2010; Liimatainen, Kaisto ym. 2010)
”Se opiskelu täällä oli niin erilaista kun muualla. Et tässä on kirja, lue se ja siinä on tehtäviä. Se oli siinä. Täällä on, et tässä on aihe, tee siitä tutkielma. Hei apua, siis mikä. Eli lukio-opinnot ja nää opinnot täällä eros mun mielestä sit aikalailla”.
”Liitty siihen vielä se häkeltyminen siitä, miten opiskelu on erilaista ammattikorkeakoulussa ja kuinka erilaista elämä on sitten kun yksin asuu. Sellasta päämäärätöntä, en tiedä mitä pitäisi tehdä – tyyppistä… Lukiossa oon tottunu pärjäämään sillä, että mä kuuntelen aktiivisesti tunneilla ja teen mun läksyt, mut niinku, jos ammattikorkeassa annettiin jotain isoja tehtäviä, niin mun opinnot ei edistyny ja se johtu siitä, että mä en saa kirjallisia tuotoksia tehtyä. Et tää on loppujen lopuks niin erityyppistä, kun lukiossa opiskelu”.
Kaikilla haastateltavilla opintojen hidastuminen liittyi myös henkilökohtaisen elämän erilaisiin ongelmiin. Uusi elämäntilanne, tunne siitä, ettei selviä vaativista opinnoista, kuormittivat opiskelijoita. Vanhat ongelmat pulpahtivat pintaan ja uusia ilmentyi. Syntyi vyyhti, jossa rästiin jääneet opinnot heikensivät entuudestaan herkkää tilannetta. Sairaus, ylikuormittuminen, masennus, parisuhdeongelmat sekä itsekriittisyys verottivat opintojen edistymistä. Lisääntyneet henkisen hyvinvoinnin vaikeudet koettiin rapauttavan opintojen edistymistä enenevässä määrin. (ks. myös Vihuri 2011).
”Ihmissuhde- ja parisuhdeongelmat tuli siihen sitten vielä ja verotti osansa, ison osan. Yritys oli kouluun keskittyä, ja yritin päästä eroon niistä asioista, mitkä kuormitti”.
”Sitten siinähän on taustalla se, että mulla diagnosoitiin vajaa vuos sitten sairaus, mikä on varmasti ollu jo siinä vaiheessa, kun nää opinnot alko tökkimään, eikä luistanu eteenpäin. Varmasti on ollu jo silloin osatekijänä, et ei jaksa tehdä asioita, et olisin vaan voinu nukkua kaikki viikonloput”.
”Lievää masennusta mulla on ollut, mut en mä tiedä selittääks se yksin mun opintojen viivästymistä. Ehkä se itsekriittisyys selittää sitä enemmänkin”.
Tukea tarjolla
Kaikki haastateltavat kokivat saaneensa apua ja tukea tilanteisiinsa. Niin ikään kaikki kokivat, että tuen saaminen oli edellytys opintojen jatkamiselle. Kuvaavaa oli kuitenkin se, että opiskelijat hakeutuivat tuen piiriin tai heille tarjottiin tukea vasta sitten, kun tilanne kaikkinensa oli jo hyvin ongelmallinen ja opintoja oli kertynyt rästiin merkittävästi. Niin ikään opiskelijat itse painiskelivat tilanteessa, jossa nuoren aikuisen elämänvaihe velvoitti selviytymään. Omien ongelmien myöntäminen koettiin hankalaksi, jolloin tuen piiriin hakeutuminen viivästyi myös tästä syystä. Tukea tarjoavina tahoina mainittiin opettajat, opiskelijakaverit, kouluterveydenhoitaja sekä opiskelupaikkakunnan tarjoamat mielenterveyspalvelut.
”Kävin ihan juttelemassa opettajille, aika myöhäsessä vaiheessa kylläkin, ja kerroin, että nyt on tällanen tilanne meneillään. Olin tosi yllättynyt siitä sellasesta ymmärtämyksestä, jota sain siinä tilanteessa. Sain rohkaisevaa palautetta”.
”Muutama kaveri on ollu tosi tukevia ja sellasia, et kun mä nyt sit yrittäny niitä rästitehtäviä tehä, niin ne on sit silleen, et voidaan vaikka keskustella siitä, et mitä mä oon kirjottanu. Ja mitä sä oot aatellu kirjottaa. Ja sitä kautta sit työstää sitä tehtävää eteenpäin”
”Alusta asti siirryin jatkamaan terapiaa, minkä olin jo aloittanut siellä kotikunnassa. Sen jakaminen oli ihan luontevaa. Ja ajattelin, et jos tulee jaksamisen kanssa ongelmia, pystyis ylläpitämään sitä omaa toimintakykyä.”
Tukea tarvitaan enemmän
Vaikka opiskelijat kokivat saaneensa tilanteeseensa tukea usealta eri taholta, toivat he esille erilaisia, hyvin konkreettisia toimenpide-ehdotuksia, joiden avulla opintojen toivottiin edistyvän. Keskeisimpänä ongelmana nähtiin tuen oikea-aikainen kohdentaminen. Tukea tarjottiin tai sen piiriin hakeuduttiin yksinkertaisesti liian myöhään. Erityisesti opiskelijat toivoivat ryhmäohjaajiltaan varhaisempaa puuttumista tilanteisiinsa. Näin siksikin, että ongelmien ja rästien kasauduttua massiivisiksi, opiskelijat eivät itse välttämättä kyenneet arvioimaan omaa tilannettaan. Lisäksi kaivattiin opintojen napakkaa ohjausta ja aikataulutusta, siitäkin huolimatta, että opiskelijat ymmärsivät korkea-asteen opintojen luonteen itseohjautuvuuden.
”Kyl mä olisin voinu mennä sanomaan opettajille itekin. Mut mä en yksinkertaisesti tajunnu ite mun tilannetta. Se vaan oli niin, että se koulu ei sujunu ja tiesin, et tolla akselilla ja tolla akselilla on ongelmia, mutta mä en tajunnu sitä tilannetta, ennenkun siinä vaiheessa, kun multa hävis muistista kuukauden verran aikaa. Et en muista mitä mä oon tehny. Ja sellasta niinku, et ei jaksanu nousta aamulla sängystä ylös…Musta olis ollu hauskaa se, että joku olis sanonu, et nyt näyttää siltä, että kaikki ei oo ihan fine. Varsinkin niinku opettajien puolelta, että voidaanko me tarjota sulle jotakin tukea…Luontevintahan se olis, että ryhmänohjaaja tulis kysymään, et hei mitä sulle oikeesti kuuluu”.
”Jotenkin vaan pelotti mennä sanomaan, et mä en tiedä mitä mun pitää tehdä, apua. Helpompi olis, jos muhun otettais yhteyttä. Ja heti silloin, kun rupee näyttää, et niitä opintoja rupee jäämään rästiin. Et kaipaisin siihen just sellasta napakampaa ohjausta ja aikataulutusta. Mulle sopis se, et joku olis hengittämässä niskaan. Ei ehkä kaikille sovi, mut mulle sopis”.
”Sillon kun asiat menee huonosti, eikä osaa pitää itestään huolta. Niin opettajalla vois olla siinä tilanteessa mahollisuus avata niitä silmiä siltä opiskelijalta”.
Haastateltavat kokivat, että aikaisemmat opinnot eivät valmentaneet riittävässä määriin korkeakouluopintoihin. Tästä syystä kaivattiin jo heti opintojen alkuvaiheeseen enemmän ohjausta ja neuvontaa siitä, mitä ammattikorkeassa opiskeleminen vaatii ja miten korkeakoulussa opiskellaan. Erityisesti kaivattiin ohjausta ja preppausta opiskelutekniikkaan.
”Eri oppimistapoja pitäis siinä koulun alussa käydä enemmän läpi. Niin siinä vois ite oivaltaa, et hei, mähän opinkin paremmin tolla tavalla”.
Vertaisryhmä nähtiin kaikkinensa merkityksellisenä, myös opintoja edistävänä tekijänä. (ks. myös Kalima 2011). Yhdessä opiskeleminen koettiin tulosta tuottavana ja opintoja lähtökohtaisesti eteenpäin vievänä, sen korostuessa, että opiskelijat eivät välttämättä osanneet hakeutua yhdessä opiskelemaan, elleivät annetut tehtävät tukeneet tätä. Osallistavat menetelmät ja ryhmässä tapahtuva opiskelu edesauttoivat opintojen etenemistä siinä määrin, että tällaisia opiskelutapoja toivottiin olevan enemmän. Lisäksi kaivattiin vaihtoehtoisia suoritustapoja. Näiden olemassaolo tunnistettiin, mutta haastateltavat kokivat, että vaihtoehtoisia tapoja tarjottiin vasta sitten, kun perinteinen suoritustapa ei tuottanut toivottua tulosta.
”Jos opintojakson sisällä on ollut yhdessä tekemistä, se on auttanut opintojen edistystä. Sellasiin on sit helpompi päästä mukaan.”
”Kyl se, et tehtäis enemmän niitä tehtäviä yhessä, niin auttais niiden tekemisessä. Kyl me aina puhuttiin, et hei, nyt tehdään yhessä nää tehtävät, mut ei me ikinä saatu keskenämme aikaseks niitä tehdä. Mut se auttais, et lähtökohtasesti ne tehtävät olis sellasia yhessä tehtäviä.
”Et ne tehtävät mitä mulla ei oo jääny rästiin, on ollu ryhmätehtäviä. Koska siinä on ollu se, et jos mä en ite palauta, niin se vaikutta muhun, mut jos mä en palauta ryhmätehtävää, niin siitä kärsii koko ryhmä. Enkä mä sellasta tietenkään halua”.
”Ryhmässä työstämisestä on ollu apua. Jos ryhmässä työskentelee, ei anna aina niin helpostikaan periks. Ja se jotenkin auttaa myös sitä omaakin motivaatiota. Sillon, jos yksin tekee ja on ite huonossa kunnossa, niin se on juurikin niin, ettei saakaan mitään aikaseksi. Mutta siinäkin vaiheessa, kun pyristelin eteenpäin, ryhmätyöt onnistu aina kaikista parhaiten. Et sai jotakin edes suoritettua. Eikä tarvinnu olla yksin kaikessa”.
”Oma kokemus on, et kaikki ne sellaset vaihtoehdot tuli tietoon vasta sitten, kun rupes menemään huonosti. Et alkuvaiheessa olisi tullu jo niitä erilasia suorittamisvaihto- ehtoja”.
Lopuksi
Haastattelutulosten yleistettävyyttä pohdittaessa on aina syytä muistaa se, että aineisto on koottu rajatuista tapauksista ja näin ollen se voi kertoa vain niistä (ks. Eskola & Suoranta 1998, 216). Valitut tapaukset kuvastavat kuitenkin osuvasti tilanteita, joissa opiskelijat laajemminkin painiskelevat. Mielenkiintoista on se, että aikaisemmista tutkimuksista poiketen haastattelemieni opiskelijoiden kohdalla työssäkäyntiä tai motivaatio-ongelmia ei koettu opiskeluja viivästyttäviksi tekijöiksi. Syiden kirjo näyttäytyi moninaisena. Pohdittavaksi jää se, missä määrin koulutusorganisaatio voi lopulta tilanteeseen vaikuttaa. Jos opintoja hidastaviin tekijöihin kytkeytyy opiskelijan voimavaroihin kiinnittyviä tekijöitä, kuten elämäntilanteen ongelmia, ihmissuhdeongelmia, sairautta yms., on näihin vaikea vaikuttaa korkeakoulun keinoin. Sen sijaan opiskelutaidot, opetukseen ja ohjaukseen liittyvät kysymykset ovat seikkoja, joihin voidaan vaikuttaa. Ensisijaisiksi nousivat tämän aineiston perusteella seuraavat konkreettiset toimenpiteet: ryhmäohjaajan tehtävänkuvan kirkastaminen, kohdennetun tuen aikaistaminen, ohjauskäytänteiden tarkentaminen, opiskelutaitojen vahvistaminen, ryhmissä tapahtuvan opiskelemisen edistäminen ja vaihtoehtoisten suoritustapojen lisääminen.
Kirjoittaja: Hanne Salovaara-Pitkänen
Lähteet
Ammattikorkeakoululaki.9.5.2003/351
Eskola, J. & Suoranta, J. 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Jyväskylä: Gummerus.
Kalima, R. 2011. Opintojen pitkittyminen ja keskeyttäminen ammattikorkeakoulussa. Tutkimus Helsingin ammattikorkeakoulun opintojen pitkittymisen ja keskeyttämisen syistä vuosina 2002 – 2007 ja niihin vaikuttamisen keinoista. Tampere: Tampereen yliopisto. Väitöskirja. Tampereen yliopisto Kasvatustieteiden yksikkö.
Koulutus ja tutkimus vuosina 2011 – 2016. Kehittämissuunnitelma. Opetus ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:1.
Lavikainen, E. 2010. Opiskelijan ammattikorkeakoulu 2010. Tutkimus ammattikorkeakoulu- opiskelijoiden koulutuspoluista, koulutuksen laadusta ja opiskelukyvystä. Turku: Opiskelija- järjestöjen tutkimussäätiö Otus.
Liimatainen, J.; Kaisto, J.; Karhu, K; Martikkala, S.; Andersen, M., Aikkola, R.; Anttila, R. Keskinarkaus, P.; Saari, P. 2010. Viivästynyt? Minäkö? Opiskelijoiden näkemyksiä opintojen viivästymisestä, työelämästä sekä opiskelusta korkea-asteella. Oulun yliopisto, Ohjaus- ja työelämäpalvelut.
Nurmi, P. 2009. Opettaja kouluhyvinvoinnin edistäjänä. Toisen asteen opettajat dialogisuutensa ja autenttisuutensa sääntelijöinä. Kuopio: Kuopion yliopisto. Väitöskirja. Kuopion yliopiston julkaisuja E. yhteiskuntatieteet 170.
Saarinen, J. 2011. Kauppatieteiden kandidaattien ja maisterien valmistumishetken palaute vuodelta 2010. Suomen ekonomiliitto. Sefen raportteja 3/2011.
Vihuri, R. 2011. Viime tippa paras tippa. Opintojen pitkittymisen syyt opiskelijoiden
näkökulmasta Tampereen ammattikorkeakoulun Ikaalisten toimipisteessä.
YTHS 2012. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus.( http://www.yths.fi/filebank/1893-Yhteenveto.pdf ) Luettu 28.2.2014.