OPINTOMATKALLA TANSKASSA – ERITYISOPETTAJAN KOKEMUKSIA

Aki Kähkönen, Ammatillinen erityisopettajankoulutus, AOKK, Jyväskylä 

Johdanto

TAMU-koulun työsalissa. Työn alla lastenvaunut sairaalan synnytysosastolle.

Kainuun ammattiopiston liiketalouden alalla opetusharjoittelussa ollessani keskustelin ohjaajani erityisopettaja Tuula Homasen kanssa hänen kokemuksistaan erityisopettajan työssä. Hän tuli maininneeksi vierailustaan Tanskan TAMU –kouluun, jossa opetus perustuu seurauspedagogiikkaan. Kiinnostuin heti aiheesta, sillä kaipasin omaan työhöni Ammattistartin opettajana uusia ideoita ja näkökulmia. Niinpä pyysin häntä kertomaan tarkemmin matkastaan. Kainuun ammattiopistossa Kajaanin yksikön liiketalouden alalla erityisopettajana toimiva Tuula Homanen tarttui mahdollisuuteen lähteä tutustumaan Tanskan erityisopetukseen opiskellessaan Jyväskylän opettajakorkeakoulussa.

Seurauspedagogiikka Tanskassa

Kööpenhaminaan suuntautunut viisi päivää kestänyt opintomatka järjestettiin tammikuun lopulla 2009. Matkan tarkoituksena oli tutustua Tanskalaisen Jens Bayn kehittämään seurauspedagogiikkaan ja nähdä kuinka sitä toteutetaan maassa käytännössä.

Seurauspedagogiikka lähtee ajattelusta, että nuoret eivät ole luonnostaan pahoja tai sairaita, jolloin heitä on turha rangaista tai koettaa hoitaa. Nuorille tulisi sen sijaan antaa sellaista kasvatusta, että he selviäisivät yhteiskunnassa ja sellaista ammattikoulutusta, jonka kautta he saisivat työtä. Tämä opetusmenetelmä pyrkii kehittämään nuoren omaa vastuunkantoa ja ymmärrystä siitä miten kaikilla teoilla on seurauksensa ja vaikutuksensa nuoren elämään.

Suuremmassa mittakaavassa opetusmenetelmää alettiin käyttää Tanskassa 1990-luvulla, jolloin maassa oli suuri nuorisotyöttömyys. Nuorisotyöttömyyden vaikutusten katsottiin uhkaavan maan sosiaaliturvajärjestelmää ja yhteiskuntarauhan kestävyyttä. Tällöin kaikkein vaikeimmin työllistettäville nuorille alettiin perustaa maahan TAMU-kouluja (Traeningsskolen Arbeidsmarkedsuddanelser). Näissä kouluissa käytettiin työvälineenä seurauspedagogiikkaa, jonka uskottiin toimivan parhaiten työttömien nuorten kouluttamisessa.

Opintomatkan aikana Homanen tutustui TAMU-kouluihin kuuntelemalla esityksiä sekä vierailemalla koulun tiloissa. Hän sai haastatella muutamaa koulun opiskelijaa. Homanen kertoo löytäneensä TAMU-koulussa vieraillessaan sekä yhtymäkohtia että erovaisuuksia Suomen kouluihin, kun ajatellaan erityisopetusta.

”Opiskelijalla oli vastuu opinnoistaan. Heille ei sanottu miksi teet näin tai teit noin vaan opiskelijan piti itse verrata tavoitteitaan ja perustella miten mitäkin teki. Muuten opiskelijat olivat samanlaisia kuin meilläkin.”

”Tilat olivat huonommassa kunnossa eikä opetusvälineetkään olleet samaa luokkaa kuin meillä.”

Seurauspedagogiikan käytännön sovellutuksessa jäi Homasen mieleen merkittävänä asiana oppilaan vastuuttaminen oman opiskelun edistymisessä. Tämä tarkoitti sitä, että oppilaan omasta toiminnasta riippui, saako hän ammatin vai ei. Molempien osapuolien niin opiskelijan kuin opettajankin tuli aina vastata teoistaan, oli kyseessä kuinka pieni teko tahansa. Lisäksi oli pyrittävä pitämään kiinni lupaamistaan asioista, jottei sanojen ja tekojen välille tulisi kuilua.

TAMU-opiskelijan ohjaamisessa Homanen nostaa vielä esille (oikean) keskustelutavan tärkeyden. Ongelmatilanteissa opettajan on ohjattava opiskelijaa itse huomaamaan, miten olisi ollut parempi toimia. Opiskelijaa ohjataan myös keksimään useampi kuin yksi ratkaisu kuhunkin tilanteeseen. Koska seurauspedagogiikka ei tunne rangaistuksia, on teoista vastattava niiden seuraamuksina. Esimerkiksi myöhästyessään koulusta aamulla opiskelija ei pääse sisään kouluun, sillä koulun ovet sulkeutuivat aina koulupäivän alettua.

Myöhästyminen johtaa siihen, että opiskelija ei kyseisenä päivänä pääse kouluun. Hän joutuu seuraavana päivänä keskustelemaan opettajan kanssa myöhästymisensa ei pääse sisään kouluun, sillä koulun ovet sulkeutuivat aina koulupäivän alettua.

Koulun ovet sulkeutuivat joka aamu koulupäivän alettua.

Opiskelijat ovat kokeneet opiskelun positiivisena asiana TAMU-koulussa, Homanen kertoo. He ovat kokeneet saaneensa osakseen luottamusta ja kunnioitusta.  Opiskelijat ovat saaneet olla aidosti sellaisia kuin ovat, heidän tulee kantaa vastuuta ja näyttää teoillaan keitä ovat ja mihin he pystyvät. Vapaaehtoisuuteen perustuva koulumaailma on antanut opiskelijoille mahdollisuuden oman elämän hallintaan ja vastuunottoon.

Seurauspedagogiikka soveltuu Homasen mielestä henkilöille, joilta puuttuu käsitys elämän ja työelämän pelisäännöistä tai sellaisille henkilöille, jotka pyrkivät eroon päihde- ja vankilakierteestä. Lisäksi sellaiset nuoret, jotka eivät menesty teoreettispainotteisessa koulutusjärjestelmässä, ovat vaikeuksissa oman elämänhallinnan kanssa tai ovat jääneet vaille kotikasvatusta, saattaisivat hyötyä koulumuodosta.

Opintomatkalta Homaselle jäi erityisesti mieleen opettajien ja opiskelijoiden välillä vallinnut kunnioittava ilmapiiri. Matkaltaan hän sai uuden virikkeen kehittää työssään uudenlaisia keinoja joilla saisi opiskelijat ottamaan enemmän vastuuta opinnoistaan.

Haastattelu sai minut ymmärtämään paremmin kuinka tärkeää opiskelun vapaaehtoisuus ja itsenäinen vastuunkanto on opiskelijalle. Uskon, että jatkossa tulen erityisopettajana painottamaan opetuksessani näitä asioita opiskelijoille entistä enemmän. Haastattelu innosti minua tutustumaan eri maiden opetusmenetelmiin. Haastattelusta jäi erityisesti mieleeni se, että seurauspedagogiikka ei tunne rangaistuksia, vaan teoista on vastattava niiden seurauksina. En voi olla pohtimatta, millainen suomalainen yhteiskunta olisi jos se noudattaisi täysin tällaista periaatetta.

Lähteet:

Kuvat: Tuula Homanen

Tuula Homasen haastattelu 22.05.2012

Bay J. 1991. Seurauspedagogiikka. Suomen setlementtisäätiö.

 

 

 

Jätä kommentti