Sarana, opiskelussa opiskelijan tukena

Nivelvaiheet ja ensimmäiset kouluviikot ovat ongelmakohtia ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden opiskelun aloittamiselle tai opiskelupaikassa pysymisessä. Sisälähetysseuran oppilaitoksella on keskitytty kehittämään opiskelun alkuvaihetta sekä tukemista opiskelun aikana ennaltaehkäisevän periaatteen mukaisesti.

Sisälähetysseuran oppilaitoksessa opiskeli syksyn 2007 alussa nivelvaiheessa kuusitoista 9- ja 10 -luokkalaista oppilasta ja viisitoista opiskelijaa ammatilliseen koulutukseen ohjaavassa ja valmistavassa koulutuksessa. Opintojen aikana nousseesta tarpeesta korottaa peruskoulun numeroita tai paikata aikaisempia opintoja syntyi idea Sarana – opetuksesta eli paikasta ja henkilöistä, jotka olisivat opiskelijoiden tavoitettavissa opiskeluviikkoina kampuksella.

Sarana – opetus otettiin käyttöön Sisälähetysseuran oppilaitoksessa syksyllä 2007 ja se laajennettiin koskemaan kaikkia opiskelijaryhmiä. Sarana – opetukseen otetaan mukaan opiskelijoita, joilla osa oppiaineista on suoritusmerkintää vailla, opinnot eivät ole itsenäisesti edenneet tai opinnoista suoriutuminen on ollut vaikeaa minkään muunkaan opiskelijaryhmän mukana.

Sarana-opetuksen periaatteita ovat:

  1. Yhden pisteen palvelun periaate => tutut opettajat => matala kynnys =>opiskelija voi tulla sovitusti opiskelemaan => sitoutuminen => opinnot etenevät =>opinnot päättyvät tutkintoon
  2. Opiskelija on Saranassa määrätyt tunnit => mm. samanaikaisopetus =>oman ryhmän mukana opiskelu pääasia
  3. Mahdollisuus numeroiden korotukseen (pääasiassa peruskoulun päättönumeroiden) ja yksilölliseen opintojen suoritukseen (muiden oppilaitosten opintoja. mm. lukion kursseja)
  4. Kaikkien oppilaitoksen opiskelijoiden tukipiste
  5. Saranasta löytyy aina ” rinnalla kulkija”
  6. OPO – piste (tulevaisuudessa)

Oppilaitoksemme tulevaisuuden haasteita ovat opiskeluvaikeuksien ennakointi ja niihin puuttuminen. Tarvitaan tuen painopisteen muuttamista korjaavasta toiminnasta ennakoinnin suuntaan, joka edellyttää kaikkien henkilökunnan jäsenten sitoutumista.

Kirjoittaja:

Pasi Frilander